keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Uintia ja juoksutuntuman hakemista

Nyt alkaa olemaan jo kohta neljä viikkoa jonkinlaista tekemistä taustalla, ja viimeiset viikot on jo sellaista 8-9 tunnin luokkaa harjoitusmäärissä. Uintia on tullut edelliset viikot peräti 4 kertaa viikossa, kuntosalia kerran viikkoon ja kerran viikossa kuntopiiriä. Muuten treenit ovat olleet lyhyitä reilun puolen tunnin juoksulenkkejä, ja muutama parin tunnin treeni maastopyörällä. Tehot puuttuu vielä kaikissa lajeissa, eli lähinnä lokakuu on mennyt totutellessa. Kuitenkin treeni ilman mitään päämäärää on tyhmää, eli päätin jo aluksi että joka kuukaudelle pitää olla jotain tavoitteita jatkossa jotta voi paremmin jäsennellä itselleen mihin tulisi keskittyä. Lokakuussa tavoite on siis:


  • Uintitekniikan parantaminen
  • Juoksua tukevien lihasten kehittäminen
  • Juoksutuntuman löytäminen


Näiden tavoitteiden varjolla ollaan siis menty edelliset viikot, ja selvästi halusin ensimmäiseksi tavoitteeksi suurimman heikkouden tällä hetkellä. Palaan vielä myöhemmässä vaiheessa mitä juoksun osalta on paljon luvassa, mutta ajattelin hieman valottaa mikä uinnissa on ollut haasteena ja mitä sen eteen on tehty. Kävin siis syyskuun lopulla kuvauttamassa uintia, ja saamassa kullanarvoisia vinkkejä siitä miten uinti voidaan nostaa uudelle tasolle. Itsellä oli sellainen mielikuva että uinnista puuttuu hyvä rytmi, ja käsiveto on kaikkea muuta kuin tehokas. Videolta näinkin tämän, eli otteen hakua ei oikeastaan ollut lainkaan ja varsinkin hengittäessä käsiveto valui suoraan läpi. Uintiasento oli ihan kohtuullinen, mutta kun otteenhakua ei ollut puuttui uinnista kokonaan rytmi. Juttelimme hieman paljon haluan ja on aikaa tätä treenata, ja mainitsinkin että lokakuu on pyhitetty tekniikan hiomiselle jolloin sovimme että käyn kolme kertaa viikossa yksin uimassa ja kerran seuran treeneissä.

Nyt kun tätä on tehty jo neljättä viikkoa, on tuntuma ainakin ihan toinen kuin viime kaudella. Tekniikkatreenit mitä olen uinut yksin ovat olleet suureksi osaksi pullarilla ja näin olen päässyt todella keskittymään ajoitukseen, rentouteen ja oikeaan tuntumaan. Tämä on toiminut loistavasti, eli kerrankin olen keskittynyt pelkästään tiettyihin asioihin, ja omasta mielestä kehitys on ollut aika suurta. Tuntuma on siis parempi, uinti tuntuu merkittävästi enemmän selässä eikä käsissä ja kellokin näyttää siltä että rento uinti olisi lähes 10sek/100m nopeampaa. Hauska puoli on huomata että kun oikein yrittää uida rennosti niin vauhti on nopeampaa kuin silloin kun yrittää "uida kovaa". Ensi viikolla on tarkoitus katsoa uudelleen valmentajan kanssa seuraavia askeleita, mutta tavoite on uinnin osalta että rento matkavauhti altaassa vuodenvaihteessa olisi noin 1:45min/100m, ja alan jopa itse uskoa tähän. Vertauskuvana tuo vauhti on ollut 400m maksimia aikaisemmin, eli omalla kohdalla aika suuresta erosta siis puhutaan. Tämän kesän avovesivauhdin selittää hyvin tuo hengityksen yhteydessä tapahtuva kammottava virhe, eli käsi menee puhtaasti läpi. Olen aina ollut sitä mieltä että uin altaassa paremmin kuin avovedessä, ja tässä on varmasti suuri syy siihen. Avovedessä hengitän joka toisella, eli aina samalta puolelta. Jos 50% käsivedoista menee siis suoraan läpi on meno varmasti merkittävästi hitaampaa, eli jos ensi kesää yritetään saada toinen 50% tehoista käyttöön... Täyty jatkossakin kirjoitella hieman lisää uinnista, mutta tässä vaiheessa voi jo todeta että pienestä keskittymisestä ja panostuksesta näyttää olevan ihan mitattavia hyötyjä.

Juoksun kehitykseen pitää palata vielä tarkemmin, eli keväällä alkanut juoksijan polven kuntoutus saa jatkoa. Juoksijan polvi ei itsessään vaivaa, mutta sen kuntoutuksesta oli niin paljon hyötyä muilta osin että päätin jatkaa niin sanottua Kinetic Control harjoittelua. Fyssarin kanssa etsitään siis kropasta tukilihaksista heikkouksia, jotka johtavat esimerkiksi huonoon lantion asentoon tai siihen että vartalo kiertyy. Maanantaina sain uuden kotikuntopiiriohjelman, ja muutamia liikkeitä tehneenä uskon että näiden avulla juoksuun saadaan taas uutta virtaa, eli tämänkin alueen osalta uskon että asiat edistyy. Lokakuun tavoitteiden osalta ollaan siis ihan hyvällä mallilla, ja uskon että blogiin alkaa nyt myös ilmestymään säännöllisemmin tekstiä kun on jotain mistä kirjoitella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti