perjantai 15. elokuuta 2014

Kaikki valmista

Otsikon mukaiset fiilikset. Jalat ylhäällä hotellissa odotellaan huomista lähtöä. Kaikki mitä voidaan tehdä on siis tehty, ja nyt ei tarvitse muuta kuin raahata itsensä aamulla lähtöviivalle ja siitä maaliin asti. Kuluvan viikon aikana olen itseasiassa hyvin saanut järkeiltyä itselleni että olen unohtanut melkein kaikki tavoite-ajat, eli huomenna tärkeintä päästä maaliviivan yli mielellään omin voimin. Olo on energinen ja hyvä, joten luotto on kova että huomenna illalla roikkuu ensimmäinen IM mitali kaulassa. Huomenna tärkein keskittyä hetkeen ja olla miettimättä liikaa eteenpäin tai matkan pituutta, voi alkaa muuten ahdistamaan melko pian... Seuraavat asiat tulee siis pitää mielessä eri lajien aikana.

Uinti: Rento alku ja hyvä ryhti/uintiasento. Uinnissa pitää tosiaan keskittyä tekniikkaan, ja siinä erityisesti pitkään, ryhdikkääseen ja virtaviivaiseen asentoon. Itselle hyvä mielikuva on yrittää tuntea veden paine rinnassa, eli "painaa" rintss vettä vasten. Kun tämä on kunnossa saan usein samalla hyvän otteen vedestä, ja seuraavaksi keskittyminen hyvään lopputyöntöön. Näillä eväin uidaan toivon mukaan rennosti huomenna ja tullaan hymyillen ekaan vaihtoon.

Pyörä: Tavoiteteho on noin 150w, ja tätä lähdetään noudattamaan melko nopeasti. Ekat 10km ehkä 140-150w, eli tarkoitus tasata syke ja löytää rytmi uinnin jälkeen. Pyörässä keskitytäänkin sitten tankkaukseen, eli pidetään huoli että kaloreita tulee noin 350-400 tunnussa, ja nestettä nautittua noin 0,75-1 litra tunnissa. Lisäksi suolaa noin 45 min välein kramppien varalta, eli pyörän tuntuma pitäisi olla kevyt jonka jälkeen juoksu vielä onnistuu. Odotettavissa että 130-140km jälkeen alkaa meno puuduttamaan, mutta jalkojen pitäisi kuitenkin olla vielä silloin mukana pelissä.

Juoksu: Ekat kilometrit pitää mennä hitaammin kuin 5min/km! 42km aikana ehtii sitten kiriä, kunhan rytmi löytyy ja tikkaus alkaa mahdollisimman kevyesti. Keskittyminen mahdollisimman hyvään tekniikkaan, ja joka huoltopisteellä jotain juotavaa. Mukit käteen, jonka jälkeen 10-15 askelta kävelyä jotta energiat saa varmasti kurkusta alas eikä rinnuksille. Geeliä juoksun aikana 20-30min välein, ja loppua kohti aletaan syömään sitä mikä uppoaa. 

Kaikissa lajeissa keskitytään vain hetkeen, yritetään uida seuraava 100m mahdollisimman hyvällä ryhdillä/tekniikalla, pyöräillään seuraava kilometri nahdollisimman hyvällä pyörityksellä rai juostaan seuraava 200m niin hyvällä askelluksella kuin mahdollista. Näitä harjoitteita toistetaan kerta toisensa jälkeen, ja lopputuloksena on toivon mukaan 30 vuotias tuore Ironman huomenna 16.8.2014. Olen kiitollinen mahdollisuudesta kokeilla tälläistä, ja huomenna aion tehdä kaikkeni yhden pitkäaikaisen unelmani toteuttamiseksi.



2 kommenttia:

  1. Mahtavaa kisaa ja syntymäpäivää, Toffe!

    VastaaPoista
  2. Onnea kisaan ja pidä hauskaa!!! :D

    VastaaPoista