torstai 15. toukokuuta 2014

HCR ja Team Elina Jouhki


Viime lauantaina oli tämän kauden ensimmäinen startti jonkinmuotoisessa ”virallisessa” kisassa, eli vuorossa oli perinteinen HCR joka toimii hyvänä juoksukunnon mittarina. Viime syksynä juoksin puolikkaan reiluun 1.29 aikaan, jonka jälkeen onkin ollut haasteita juoksijan polven kanssa ja kilometrejä on tullut todella vähän. Vasta tammikuussa pystyin kunnolla aloittamaan juoksutreenit taas, ja vuodenajasta johtuen kilometrejä onkin tullut todella maltillisesti. Hieman oli siis kysymysmerkki mikä voi juoksukunto olla tässä vaiheessa kautta, ja onko syksyn kunnosta enää tietoakaan.

Tässä vaiheessa voi taas tuoda esille tämän vuoden kuntoutusprojektin, eli olen käynyt tammikuusta alkaen fysioterapiassa juoksijan polven takia. Siellä diagnoosi oli keskimmäisen pakaralihaksen heikkous, takareiden voimattomuus ja yllätys yllätys, lantion asento. Näitä olemme yhdessä fyssarin kanssa yrittäneet korjata kevään aikana ja lääkkeenä on siis ollut 3-4 kertaa viikossa tehdyt lihaskunto liikkeet. Näiden avulla ainakin tuntuma juoksuun on muuttunut suuresti, ja kevään aikana askel on muuttunut merkittävästi. Nykyään tuntuu siltä että askeleessa on tosiaan voimaa, ja ponnistus on eteenpäin kun se aiemmin tuntui puuttuvan kokonaan. Nyt myös pakara- ja takareisi työskentelee oikeasti juoksussa, ja tämän seurauksena vauhtikin tuntuu kasvaneen. Tuntuma siis tekniikan osalta oli merkittävästi parempi kuin syksyllä, mutta itse juoksukunto oli aikamoinen mysteeri. Testilenkkien perusteella tavoitteeksi laitoin kuitenkin 1.30 alituksen, kävi miten kävi.

Itse juoksu meni melkein paremmin kuin odotin. Lähdin ekasta ryhmästä, mutta ensi vuonna (jos juoksen) pitää pyrkiä vielä enemmän kärkeä kohti koska nytkin ensimmäiset 10km oli enemmänkin pujottelua kuin juoksua. Oli hauska huomata, että silloin muutamana kertana kun oli hyvä suora ja latu auki oli 4:05-4:10 vauhti mitä oli hyvä ylläpitää. 10km jälkeen oli hieman väljempää, ja rytmin löytäminen oli merkittävästi helpompaa. Yleisesti puolikkaan juokseminen on ollut minulle henkisesti melko kovaa, mutta tällä kertaa juoksu tuntui myös hieman kevyemmältä, ja onnistuin puristamaan jopa pienen loppukirin viimeisen 3km aikana. Uskon siis että ihan 100% ei ollut pelissä vielä, mikä on hyvä asia tässä vaiheessa kautta. Virallinen aika oli 1.28.39, joka enteilee melko hyvää juoksun osalta tälle kaudelle. Aika viime syksyyn parani siis noin puoli minuuttia, mutta HCR on reittinä minusta haastavampi ja porukkaa oli merkittävästi enemmän tiellä, joten uskon että tällä kaudella on mahdollisuus vielä tuosta parantaa. Kaiken kaikkiaan hyvät fiilikset juoksusta, ja siitä suurin syy on kotona tehdyille lihaskuntoliikkeille, sekä toki hyville juoksutreeneille mitä Jupis on laatinut :)

Olen myös mukana Team Elina Jouhkissa, josta lisää tietoa löytyy täältä:


Tämä on asia mistä haluan levittää tietoa muille, ja toivon että edes jotkut blogini lukijat tutustuvat tarkemmin miten voivat auttaa esimerkiksi liittymällä kantasolurekisteriin tai verenluovuttajiksi. Olen aiemmin ollut vain pintapuolisesti tietoinen mitä leukemia tarkoittaa, mutta en ole esimerkiksi tiennyt miten voin auttaa. Olen viimeisen vuoden aikana lukenut miten esimerkiksi Antti Hagqvist on taistellut leukemiaa vastaan, ja nyt kun samankaltainen tarina tuli esille halusin olla mukana levittämässä tietoa. Toivottavasti tämän vuoden aikana mahdollisimman moni liittyy SPR:n kantasolukeristeriin mahdolliseksi luovuttajaksi, koska parempaa lahjaa kuin mahdollisuuden elää ei voi toiselle ihmiselle antaa. Itse olen jo täyttänyt liittymislomakkeen, ja toivon että muutkin tekevät samoin mahdollisuuksien mukaan.

Itse Team Elina Jouhkin tarkoitus on siis levittää tietoa SPR:n kantasolurekisteristä sekä Suomen Roosa Nauhan toiminnasta. Elinan piti itse osallistua tänä vuonna käytävään Frankfurtin Ironman-kisaan, mutta sairastumisen takia se ei onnistu. Me voimme tehdä sen hänen puolestaan, eli voimme omistaa kaikki harjoituksemme ja kisamme Elinalle, sekä asialle minkä puolesta hän aikoi kisata Frankfurtissa. Tämä aihe tulee siis varmasti näkymään minun sekä muiden triathlonistien tekemisessä tänä kesänä.

2 kommenttia:

  1. Loistavaa, että juoksu kulkee loistavasti ongelmien jälkeen! Onnea uudesta enkasta!! :) Ja pinnat Team Elina Jouhkiin osallistumisesta, mä liityin myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hauska nähdä että vahvistamalla juoksun tukilihaksia ongelma ratkesi eikä tarvinnut turvautua teippaukseen, ainakaa vielä. Tiimissä onkin jo paljon porukkaa, ja toivon että kantasolurekisteri on täysin eri kokoluokkaa ensi vuoden puolella. Hyviä treenejä!

      Poista