torstai 10. huhtikuuta 2014

Oppitunteja ja leirille lähtö

Ollut taas pari viikkoa sen verran kiirettä, ettei tänne ole saanut päivitettyä kuulumisia. Melko normaali tilanne aina ennen lomaa, eli paljon asioita kasaantuu kun yritetään saada maailma valmiiksi töissä ja siviilissä. Paljon tapahtumia on kuitenkin mahtunut pariin viikkoon, joten luvassa on hieman pidempi selostus, koneessa kun on hyvää aikaa kirjoitella.

Ensimmäisenä kunnon pettymys, eli HelTri cupin 400m uinti. Viime vuoden aika oli tasan 7.00, ja tänä vuonna tarkoitus oli tietenkin uida alle sen. Tuntuna oli, että tekniikka on parantunut, ja toki myös lajinomainen kunto. Noin 6.50 kieppeile ennustelin aikaa, ja tarkoitus oli siis uida noin 1.40-1.42 satasia. Lopputulos oli heikko, aika oli 7.04, eli täysin penkin alle. Hetki meni keräillä ajatuksia ja selvitellä syytä, ja väliaikoja kun katsoo sekä kuunteli katsojilta miltä uinti oli näyttänyt alkoi syitä löytymään. Heti kun väsy alkaa painaa, hajoaa tekniikka täysin. Uasento ei pysy, kroppa liikkuu joka suuntaan, ja uinti on kuulemma sen näköistä että sen ei edes pitäisi viedä eteenpäin. Oli melkoinen herätys tilanteeseen, ja ny ollaankin pari viikkoa altaassa laitettu keskittyminen 100% asentoon. Melkein nolo myöntää, mutta cup uinnin jälkeen olen huomannut miten huonolla asennolla olen aikaisemmin uinut... Eli lopputulos oli, että tämä epäonnistuminen paljasti melko suuria virheitä uinnissa, jotkanon onneksi korjattavissa melko nopeastikkin nyt kun ne tiedostaa. Jälkeenpäin ajateltuna oli siis hyvä että uinti meni niin huonosti, koska se pisti todella miettimään mikä meni pieleen.

Seuraava opetus oli trainerilla tehty 2x20min FTP kynnyksellä ajettu treeni. Tämä on yksi kovemmista harjoituksista mitä tiedän, eli ajetaan lähes samalla tasolla kuin 20min FTP testi, mutta kaksi kertaa sama aika 5-10 min palautuksella. Aikaisemmin olin ajanut 2x17,5min, ja sen ajoin ihan vähän kevyemmin kuin mikä 2x20 oli tarkoitus ajaa. Eka 20min tuntuinjo siltä, että vire ei ole paras mahdollinen. Huomasin heti että jotenkin on vähän raskas päivä, mutta uskoin että kyllä se aukeaa siitä. Ekan vedon vikat 5min tuntui jo raskaalta, ja hieman jo pelotti mitä seuraava veto tuo tullessaan. Toka settinalkii sitten 6min kevyen palauttelun jälkeen tasan samasta fiiliksestä mihin edellinen jäi. Tuskaa alusta alkaen, ja taistelua kelloa vastaan. 12min kohdalla ekaa kertaa alkoi kampi kunnolla pysähtyä, ja tästä eteenpäin tapeltiin kymmeniä sekuntteja kerralla. Fiilis oli melkein pahempi kuin FTP testissä, ja 15min jälkeen veto ei ollut enään hyvää pyöritystä. 16min kohdalla tuli sitten noutaja, kampi ei vaan enään pyörinyt. Oli pakko lyödä kello kiinni ja todeta että vastus vei voiton. Katselin hieman keskiarvoja jälkikäteen, niin ekan vedon ajoin vähän liian kovaa, eli jopa pari wattia yli oman FTP kynnyksen. Olisi ollut parempi ajaa eka vaikka 5-10w alle, ja kiristää toisessa kuin hyytyä kesken. Keskisykkeet tokassa 16min vedossa oli samat kuin FTP testissä, joten kovaa on kyllä menty ja koneesta otettiin irti se mitä oli otettavissa. Tämäkin oli hyvä kotiläksy, eli jatkossa tiedän taas paremmin miten nämä vedot kannattaa tehdä, ja että 2x20min kynnyksellä ei ole mikään helppo treeni...

Vikana asiana on juoksutesti, jonka tein Pirkkolan vajaan kolmen kilsan kuntotadalla. HelTrillä oli cupin toinen osakilpaiku nyt tiistaina, jossa olin toimitsjana ottamassa aikaa. Toimitsijahomman takia kävin juoksemassa kaverin kanssa testin ennen kisaa, ja olen tämän pätkän juossut kevään aikana kahteen kertaan aiemmin. Aika parani edellisestä reilu puoli minuuttia, eli 22.52 oli tarkka aika. Vuosi sitten juoksin kisassa 23.08, ja uskon että jotain sekuntteja olisi lähtenyt vielä kirittäjien avulla. Kuitenkin pieni parannus viime vuoteen, ja ihan tyytyväinen olen koska vauhdikkaita juoksuka ei vielä oikeastaan ole tehty. Keskittyminen on kuitenkin ollut trainerilla tehtävissä pyörätreeneissä, joten toivotaan että siellä on tapahtunut enemmän kehitystä. Seuraava seuran osakilpailu, eli 10km tempo kertoo jo vähän enemmän pyöräkunnosta.

Nyt istutaan siis koneessa suuntana Alcudia ja Mallorcan pyöräreitit. Kone on täynnä pyöräilijöitä ja triathlonisteja, ja kaikilla leveä hymy kasvoilla koska tiedossa on mukavia päiviä auringossa upeilla pyöräreiteillä. Itse olen 10 päivää reissussa, ja tavoite on ajaa määrällisesti paljon kevyillä tehoilla. Juoksu ja uintivarusteet on mukana, mutta pääpaino on selkeästi pyöräilyssä. Reissusta on varmasti luvassa päivitystä, eli palataan asiaan tulevan leirin aikana.


2 kommenttia:

  1. Tuota 2x20min anakynnyksellä on muuten mulleki hehkutettu, ei jostain syystä oo vielä tullut tehtyä. Kuulemma Paavo suosikki tehoharjoitus pyörällä. En olis huolissani, vaikka pyörä tuntuiski vähän nihkeeltä vielä tässä vaiheessa kautta, sille kuitenki kerkeää tapahtua ihmeitä kun saat kilometrejä jalkoihin. Itellä kun ei traineria ole, niin tehoharjoitukset aloitetaan tässä vaiheessa kautta nollasta maantiellä ja joka kerta oon ollut kesän vauhtiin oikein tyytyväinen. Kevään aikana saa paljon aikaan. Hyviä pyöräilenkkejä ja kireitä ketjuja Mallorcalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi 2x20min ei oo mikään ihan läpihuutojuttu. Varmasti tehokas varsinkin jos se onnistuu eikä jää kesken :) Nyt ollaan tosiaan Malliksella, ja täällä ajatus ajaa kilometrejä koneistoon mahdollisimman paljon. Rasitusta tulee jonkin verran kumpuilevasta maastosta, mutta täällä en ajatellut tehdä mitään tehokkaampia vetotreenejä, vaan ne jää kotosuomen teille tehtäviksi. Eli täällä lämmitellään tiet teitä varten ;)

      Poista