maanantai 26. elokuuta 2013

Juoksua ja jotain aivan muuta

Lomalta on palattu arkeen, ja juoksutreenit ovat lähteneet ihan kivasti käyntiin. Tällä kaudella on oikeastaan yksi kisa jäljellä mihin valmistaudutaan, eli Amsterdamin maraton 20.10. Aioin kuitenkin juosta ensi viikonloppuna Midnight Runin sekä syyskuussa Espoon Rantamaratonin puolikkaan valmistavana treeninä. Ensimmäiset vetotreenit ovat takana, ja on tässä viime viikolla 22km lenkki myös saatu alle.  Tähän mennessä kaikki vaikuttaa melko hyvältä, ja juoksusta alkaa löytymään joka lenkillä parempi tuntuma. Ensimmäinen 5x1000m vetotreeni oli tukkoinen, ja kun ei ole moneen kuukauteen juosuut kovaa oli sykkeitä vaikea saada nousemaan ja juoksu tuntui hidastetulta elokuvalta. Tänään 3x2000m oli jo huomattavasti rennompaa, ja viikonloppuna on vain väkisin koitettava saada 10km aika painumaan alle 40min.

Juoksutreenien ohella olen saanut kotiini uuden lelun pyörää varten, eli ensimmäisen voimamittarini. Tällä viikolla olisi tarkoitus asentaa laitos kiinni, ja siitä ajattelin raapustaa erillisen raportin. Ensi viikonloppuna ajattelin muutenkin käydä kokeilemassa miten laite toimii ulkona, ja pitää varmasti vielä joku 10km tempo tänä vuonna käydä ajamassa jotta saan hieman tilastoja talven treenejä varten. Suurin syy miksi hankin mittarin on talven pyörätreenejä varten, eli tarkoitus on panostaa kunnolla laadukkaisiin traineri harjoituksiin, ja uskon että voimamittarista on minulle suuri hyöty treenien suunnittelussa ja motivaatiossa.

Talven treeneihin tuli muutenkin hieman lisää potkua, ensi vuonna on nimittäin vuorossa ensimmäinen täysmatkan triathlon. Loman jälkihöyryissä menin sitten ilmoittautumaan Kalmarin Ironman kilpailuun, ja tähän on muutama syy miksi juuri tämä kisa. Olin jo viime vuonna päättänyt että jos tämän vuoden kisat kulkevat ilman sen suurempia ongelmia, on 2014 vuosi jolloin haluan kokeilla ensimmäistä täyttä matkaa. Hieman alkoi epäilyttämään kun seurakaveri kertoivat tämän vuoden Kalmarin tuulisista olosuhteista ja kamalasta uinnista, ja mielessä kävi myös Köpenhaminan Ironman kisa joka on viikkoa myöhemmin. Kuitenkin haluan että ensimmäinen täysi matka on jotenkin edes erikoinen, ja sen varmasti tulee muistamaan hetken. Kalmarin kisa satutaan ensi vuonna käymään samana päivänä kun täytän 30 vuotta, joten päätös oli loppupeleissä suht helppo. Eli omista kolmekymppisistä tulee varmasti ikimuistoiset, ja niistä juhlista toipuminen kestää varmasti noin kuukauden...

Kuva: Patrik Theander, 2013

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti