keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Pääsiäisen menot

Olipas treenin kannalta onnistunut pääsiäinen. Onnistuin samana viikonloppuna päättämään hiihtokauden sekä avaamaan maantiepyöräilykauden. Hiihtokeli oli mahtava, pyöräily meni melkein suorittamisen puolelle mutta hauskaa oli kuitenkin. Kiva tosin samaa aikaa lukea muiden menemisistä kun tuntuu siltä että lähes kaikki treenikaverit on jossain etelässä avaamassa pyöräkautta hieman lämpimemmissä keleissä. En siis ole katkera, mutta taisin luvata itselleni että ensi vuonna aioin itse myös näihin aikoihin pyöräillä shortseissa ilman kahta pipoa. Ajattelin kuitenkin lyhyen yhteenvedon treeneistä kerrata, eli näin meni pääsiäinen:

Torstai: Uinti 3,2km sisältäen nopeita sarjoja (siis mulle nopeita...)
Perjantai: Eka pitkä PK lenkki juosten, 20km
Lauantai: Aamupäivällä 2h hiihtoa PK, 28km. Iltapäivällä 2,2km uintia sisältäen tekniikkadrillejä
Sunnuntai: Trainerilla voimavetoja 60min+30 min juoksu, lisäksi mökillä puutöitä :)
Maanantai: 50km PK pyörälenkki maantiellä

Viikonlopun suurimmat huomiot ovat seuraavat:

1) Uinnin potkuissa ei ole mitään, ei kerta kaikkiaan mitään järkeä. Hankin viime viikolla ekan oman uimalaudan, ja tein sitten kummassakin uinnissa pari potkusarjaa (200m sarjoja). Täytyy sanoa että potkien 100m jälkeen meno tyssää kuin seinään. Jalat aivan hapoilla, eikä mihinkään kulje. Ei varmaan tarvitse sanoa mitä tulen lisäämään jatkossa jokaisen uinnin alkuun...

2) Eka pitkä juoksu meni hyvin. Paikat kestivät, tosin vanha sotavamma vasemmassa polvessa ilmoitti olemassaolostaan. Kävi mielessä jos pitää kaivaa vanha lämpötuki taas esille. Muuten meno oli mukavaa, ja kelikin mitä mahtavin. Parasta kaikessa, oikea polvi missä on ollut hieman haasteita juoksijan polven kanssa kesti koko matkan ilman mitään ongelmia. Luulen että seuraava PK juoksu on vielä huomattavasti rennompi ja voi mennä jopa reippaammin.

3) Pyöräily ei ole sitä tasoa mihin se jäi syksyllä, ei siis lähelläkään. Tuntuu kuin jalat olisivat unohtaneet kokonaan miten kampia pyöritetään. Syksy/talvi salilla, ja tunnit trainerin selässä jotenkin tuntuvat menneen jonkun muun tyypin jalkoihin, kun tuntuu että 25km/h on työn takana oleva vauhti. Tosin muistan että näin alkoi homma myös viime vuonna, joten eiköhän anneta jaloille hetki aikaa ulkona rullailuun ennen kuin tuomitaan...

Kuiva asvaltti, kaikki mitä tarvitaan



2 kommenttia:

  1. Ei kannata säikähtää tota fiilistä että pyöräily ei kulje mihinkään. Mäki ajoin ekat pari lenkkiä noin 25km/h-vauhdilla, mutta en oo siitä yhtään huolissani. Viime vuonna ei tähän aikaan kulkenut sitäkään vähää mitä nyt, mutta silti jo toukokuussa selvisin Giro d'Espoosta 35km/h-ryhmässä ja Joroisissaki keskari oli 33. Tässä ehtii vielä tehdä pyöräkunnolle yhtä sun toista. ;)

    VastaaPoista
  2. Tää on kevään tuskaa, on toi pihalla rullailu niin eri laji kun sisällä ajaminen. Mutta uskon kanssa että kuukauden päästä tai ainakin ekan tonnin jälkeen alkaa taas vähän meno muuttumaan :)

    VastaaPoista