torstai 19. heinäkuuta 2012

Takaisin raiteille

Alkaa kroppa onneksi toipumaan, ja treenin makuun on taas päästy. Melko heikoksi vetää kun on syömättä kaksi vuorokautta peräkkäin... Siitäkin seuraavat vuorokaudet meni aika vähällä energialla, mutta onneksi maanantaista lähtien on pystynyt sitten koko ajan paremmin syömään. Eilen oltiin jo pyörän selässä ja tänään oli vuorossa hieman pidempi rauhallinen juoksu. Nyt alkaa siis tuntua hyvältä, ja toivon tosiaan että loppukesä meneekin sitten puhtain paperein.

Mitä tänä vuonna on sitten jäljellä? Seuraavana on tämän kesän näköjään ainoaksi jäävä triathlon kisa, Kuopio triathlon. Elokuun lopulla olisi tarjolla puolikas kisa Lappajärvellä, mutta se on aikataulullisesti hieman haasteellinen. Perjantaina joutuisi aika myöhään suunnistamaan paikalle, ja lauantaina sitten samantein kiireellä pois joten luulen että puolikkaan debyytti siirtyy ensi vuodelle. Jos lähtisin Lappajärvelle, olisi se tosiaan väkisin puolikkaan suorittamista, eli hauskuus kärsisi aika paljon. Se on varmasti suurin syy jonka takia puolikas taitaa jäädä vuodelle 2013. Kuopion jälkeen on sitten vuorossa vuoden jouksutapahtumat. Syyskuussa juostava Berliinin maraton on toki päätavoite, mutta matkalla on muutama lyhyempi matka tiedossa. Työpaikan kustantama Midnight Run (10km) juostaan 1.9, ja taidan juosta myös 8.9 juostavan Keski-Uudenmaan puolimaratonin. Nämä toimivat varmasti hyvinä valmistavina harjoituksia Berliiniä varten, eli eikun suunnittelemaan treenejä loppukesäksi.

Joku viisaampi voisi vielä kommentoida miten tuollainen puolikas kannattaa juosta 3 viikkoa ennen maratonia? Itse mietin että melko kovaa varmasti, kolmessa viikossa kerkeää hienosti palautua, mutta onko järkeä mennä täysiä? Sen verran saa varmasti jalat hajalle että seuraavalla viikolla ei kovia treenejä saa laadukkaasti tehtyä, mutta onko sitten edes tarvetta? Toinen ajatus olisi juosta se maratonvauhtisena ja kokeilla miltä se tuntuu.

1 kommentti:

  1. En tiedä olenko viisaampi, mutta jos itse olisin sun tilanteessa niin juoksisin puolikkaan täysillä. Puolikas on 3 tai jopa 2 viikkoa ennen maratonia ihan oiva harjoitus.

    VastaaPoista