keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Uusi istuin

Päivän hiihtolenkki vaihtuikin pyörittelyksi kun sain postista haettua uuden satulan pyörään. Piti tietenkin kokeilla heti miltä uusi satula tuntuu, ja positiiviset ovat ensi tunteet. Useassa paikassa tätä satulaa on siis kehuttu, ja ainakin reilun tunnin lenkillä se toimi minulla loistavasti. Ajelin trainerilla 1h20min, ja tänä aikana ei ainakaan alkanut tuntua pahalta. Eniten jännitti miten sisäreisi suhtautuu hieman leveämpään satulaan, mutta ei tuntunut nyt ainakaan mitenkään pahalta. Olen myös kuullut että menee useampi lenkki, jopa 1000km ennen kuin uuteen satulaan tottuu, mutta tämä vaikutti jo alusta alkaen yllättävän mukavalta.

Suurimman eron minusta huomasi kun ajoi aeroilla. Asento oli vanhala satulalla erittäin epämukava, kun aeroilla ajettaessa siirtyy satulan etuosan päälle istumaan. Nyt aeroilla ajaminen oli ihan eri laji kuin vanhalla satulalla, joten luulen että satulan hankinta oli loistava valinta. Toisaalta vanha satula oli mukavampi ajettaessa takana, eli esimerkiksi ylämäissä jos siirtyi satulan taakse oli vanhan satulan muoto parempi, mutta tämäkin voi olla tottumiskysymys. Eli yhteenvetona ekan lenkin jälkeen, onnistunut hankinta.

Adamo Prologue 2012
Lisäksi tänään tuli hankittua kotiin kahvakuula. Jonkun verran tulee kotona pientä lihaskuntoa tehtyä, ja kahvakuulasta saa loistavasti lisäapua siihen. Viime aikoina on alaselkä hieman kipeytynyt, ja sen vaivan ensiapuun kahvakuulan käytännössä hankin. Seuran kuntopiireissä ei tule oikein alaselkää harjoitettua, joten se on jäänyt lähiaikoina aika huomioitta. Tänään tein jo pitkää sarjaa (kyseessä vain 10kg kuula...) alaselällä, ja pelkästään sekin jo tuntui aktivoivan lihaksia. Luulen että tätä kun tekee useammin saan alaselän vaivat kuntoon kevään aikana. Pitää kunopiirin yhteydessä tehdä myös vähän rajummilla painolla maastavetoa suorin jaloin, tuon 10kg kuulan kanssa joutuu muuten puoli iltaa jumppaamaan...

Varusteita kotisalille

6 kommenttia:

  1. Todellakin mielenkiintoinen kapistus. Mistä hankit satulan?

    VastaaPoista
  2. Miekin oon miettinyt satulan vaihtoa ja toi Adamo voisi olla hyvä vaihtoehto. Ala-asennossa nykyisellä satulalla ei saa mitenkään mielyttävää asentoa. Muakin kiinnoistaisi mistä ostit?

    VastaaPoista
  3. Mulla on sekä maantiepyörässä, että aika-ajopyörässä Adamon satulat.
    Toinen on Road-malli ja toinen Racing II.
    Tuhlasin törkymäärän rahaa erilaisiin jakkaroihin etsiessäni omituiselle ahterilleni mukavaa istuinta. Onneksi löysin nämä, natsaa kuin... :)

    VastaaPoista
  4. Niin ja tilasin omani täältä. Silloin ei Suomessa kukaan moisia kaupitellut:
    http://www.mfm-sportshop.com/

    Suomessa nykyään Signature bikes myy ISM:ää
    www.signature.fi/

    VastaaPoista
  5. Itse tilasin omani täältä http://americancyclecenter.com/

    Jos noista vehkeistä haluaa lisäinfoa löytyy Adamon sivuilta paljon tietoa. Sitten itse kattelin eBaysta kaupan mikä myi juuri noita Prologue satuloita ja laitoin tilaukseen.

    http://www.ismseat.com/

    http://www.ebay.com/itm/ISM-ADAMO-Prologue-Bike-Bicycle-TRI-DISTANCE-ROAD-SADDLE-Black-/280819386394?pt=Cycling_Parts_Accessories&hash=item416223c81a#ht_2971wt_948

    Hintaa tuolle kapistukselle Suomeen tulee 150 dollaria, eli vajaa 115€ mikä omasta mielestä on ihan kohtuullinen summa.

    VastaaPoista
  6. Isot kiitokset tiedoista ja vinkeistä!! Satula lähti hetimiten tilaukseen. :D

    VastaaPoista