tiistai, 28. helmikuuta 2012

Aamulenkkiä

Parin viikon ajan olen jo muutamana aamuna jaksanut nousta lenkille. On ollut jo pidempään mielessä, mutta nyt vasta tämäkin asia on saatu toteutukseen. Aamusin en ole juossut kuin kevyitä jalkojen herättely lenkkejä, eli aina on ollut jokin treeni illalla. Tähän vuodenaikaan tulee muuten melko vähän juostua, joten kevyt lenkki aamulla on ollut ihan hauskaa vaihtelua muihin lajeihin. Torstaina on taas esimerkiksi vuorossa aamulenkki (noin 40min), ja illalla on tarkoitus hiihtää Paloheinässä 20km.

Aamutreeneihin liittyy myös hieman uusia ideoita tälle kaudelle. Kun kausi hieman etenee pitää koittaa seurakaverin ajatusta yhdistelmätreeneistä. Tarkoitus siis polkea aamulla (mahdollisesti trainerilla) pyörällä melko kova treeni, esimerkiksi 4-6x5min kovaa pienillä palautuksilla välissä. Sitten iltapäivällä olisi vuorossa päivän toka treeni, eli kohtuumittainen VK juoksu. Ajatus tässä on että juoksusta voi tehdä hyvin hieman pidemmän kuin että sen tekisi suoraan pyöräilyn päälle, mutta kuitenkin samana päivänä. Tarkoitus tietenkin totuttaa jalat juoksuun pyörän jälkeen, mutta kuitenkin siten ettei harjoituksesta tule liian rasittava.

Kevään tullessa luulen että tulen myös siirtämään ainakin osan päivän päätreeenistä aamuun. Nyt en enään muista mistä luin, mutta ajatus on siis että palautusaika treenien välillä vaihtelisi tai sen saisi pidemmäksi. Esimerkiksi jos juoksee tiistai aamuna kovan VK juoksun, voisi tehdä seuraavan harjoituksen vasta keskiviikko iltana. Näin aikaa jäisi palautukseen 6 tuntia enemmän, kuin että juoksisi kovan VK juoksun tiistai iltana. Tämä vaikuttaa toki siihen mitä maanantai iltana tekee, mutta ajatus palautusajan optimoimisesta oli minusta hyvä. Näin voisi parantaa itse siinä että laatutreenit tulisi tehtyä tuoreilla jaloilla, ja niiden palautumiseen jäisi enemmän aikaa.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti