keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Juoksua ja porukassa ajoa

Tämä blogin päivittäminen näin kesäaikaan tuntuu aika toivottomalta, ei okein haluaisi istua koneen ääressä kun kelit ovat mitä ovat. Pari viikkoa on vierähtänyt viime raapustuksesta, ja onhan tässä välissä ehtinyt tietenkin kaikkea tapahtua.

Juoksuvauhtia on alkanut löytyä jostain aika paljonkin. Alkoi yhdessä vaiheessa pelottamaan että ei kai kauden huippukunto tule reilusti ennen maratonia, mutta luulen kyllä että saan pidettyä hyvän fiiliksen sinne asti yllä. Viikko sitten juoksin omasta mielestä melko kevyen VK lenkin joka oli vajaa 11km ja aikaa meni 49 minuuttia. Eilen kävin juoksemassa pitkän lenkin joka oli 21km ja siihen aikaa kului noin 2h 8min keskisykkeen jäädessä reilusti alle aerobisen kynnyksen. Eli toivottavaasti kunto saadaan vielä vähän nousemaan syyskuuhun mennessä, niin lähtöviivalla voisi olla vähän luottavaisemmin mielin, ehkä...

Sunnuntaina käväisin myös ensimmäistä kertaa Hepon järjestämällä yhteislenkillä joka lähti Vantaankoskelta. Reitti kulki Vantaankoskelta pieien mutkan kautta Nurmijärvelle ja sieltä takaisin Vantaankoskelle. Matkaa tuli alku- ja loppuverroijen kanssa 110km, mikä on pisin pyöräilemäni matka koskaan. Porukassa ajo on todella hauskaa hommaa. Vielä kun lähdin Vantaankosken porukan mukaan pääsin pois "normi" lenkeiltä ja maisematkin olivat täysin uudet. Suurimman osan lenkistä ajelin porukan keskellä, ja onhan siellä kieltämättä todella paljon kevyempi pyöritellä kuin porukan vetäjänä. 50km kohdalla pidimme tauon, jonka jälkeen jouduin itse noin 20km ajaksi vetomieheksi. Oli ihan hauska myös kokeilla vetäjänä olemista, mutta onhan se raskaampaa kun peesissä ajaminen :)

Kävin myös hakemassa uuden hihattoman version pyöräily/triathlon paidasta. Alkoi rusketusrajat olemaan golffarien tasolla (minulla erona se että hanskat löytyy kummastakin kädestä), joten ajattelin yrittää vähän tasoittaa rajaa ulkoilemalla ilman hihoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti