torstai 7. huhtikuuta 2011

Kympin testijuoksu Vol. 2

Tänään oli maratonkoulun kanssa toinen testijuoksu. Viime testi meni mittausvirheen takia vähän arvioinnin puolelle, mutta jossain 48:20-48:55 oli silloin aika. Nyt lähdin tavoittelemaan noin 45:00 aikaa, ja kello pysähtyikin 45:06 aikaan, joten melko lähelle päästiin... Alla löytyy hieman tilastoa juoksusta.


Vauhti oli joka kierroksella (390m) melko tasainen, eli noin 1:45 per kierros. Sykkeet tietenkin alusta asti korkeat, onhan kymppi tarkoituskin juosta koko matka kovaa. Mielenkiintoista on, että näköjään olen juossut koko matkan pieneen ylämäkeen :) Ei nämä mittarit kuitenkaan niin luotettavia ole...

Juoksu tuntui pahemmalta kuin viimeksi, mutta olihan vauhtiakin enemmän. Keskivauhti on aika tarkka 4:30min/km, ja tasotestin perusteella anaerobinen kynnykseni on siis 4:40min/km. Nyt luulen että sain itsestäni aika hyvin irti sen mihin pystyn, vauhti oli sen verran tasainen koko matkan. Ehkä pienellä valmistautumisella saisi vielä minuutin pois, mutta ei paljoa enempää. Kaikenkaikkiaan olen tyytyväinen juoksuun, tulihan parannusta reilu kolme minuuttia. Jonkin verran parannuksesta voi laittaa sen piikkiin että nyt uskalsin lähteä heti kovempaa liikenteeseen. Juttelin maratonkoulun vetäjän kanssa, joka myös oli sitä mieltä, että HCR olisi hyvin mahdollista juosta 1h 45min - 1h 50min aikaan. HCR lähtöryhmätkin ovat selvillä, ja lähden siis ryhmästä 2. Ei muuta kuin tavoitteeksi 1h 50min alitus :)

2 kommenttia:

  1. Kyl sulla hienosti sykkeet nousee. Mitenhän sais omasta koneesta samanlaisia sykkeitä irti :) No ehkä täs kevään mittaan sykekin herkistyy.
    Kyllä sulla HCR:ssä 1.50 helposti alittuu, toisaalta onhan siinä reitissä jonkin verran mäkeä matkalla.

    VastaaPoista
  2. Hyvä kehitys. Hienosti juostu.
    Kumpa itselläni olisi samanlainen kehitys. Jotenkin talven aikana on ollut tahmeeta. Tavoittelen edelleen HCR:ssa siinä 2h +- 5min aikaa ja sen jälkeen teen päätöksiä mitä aikaa tavoittelen stokiksen maratoonissa.

    JBr

    VastaaPoista