lauantai 31. joulukuuta 2011

Se siitä

Yksi vuosi taas takanapäin. Seuraamistani blogeistani päätellen kaikkilla on meneillään menneiden muistelu, ja siihen tulen tottakai itsekkin keskittymään. Jotenkin outoa että pelkästään sillä että vuosiluku vaihtuu tuntuu olevan merkitys vanhan ja uuden välillä. Nyt "saa" jättää taakseen vuoden 2011, ja jotenkin tuntuu kuin voisi aloittaa vuoden puhtaalta pöydältä, vai? Itselläni vuosi 2011 oli muutosten vuosi, ja sitä se oli tasan kaikilla tasoilla mitä nyt heti keksin. Kaikkea en meinaa avata, joten pysytään tässä tekstissä urheilun parissa.

Vuodesta jäi urheilun ostalta loistava fiilis. Edistykset ovat olleet huikeat tavoitteisiin nähden, ja olen todella tyytyväinen että olen saanut pysyä terveenä. Viime syksynä liityin Helsinki Triathloniin, ja sitä kautta olen vuoden varrella saanut tutustua aivan loistaviin tyyppeihin. Talvella aloitin myös Espoon Tapioiden maratonkoulussa, ja sieltäkin löytyi porukka mukavia juoksijoita joista osan kanssa lenkkeillään vieläkin tasasen harvoin. Odotan oikein Esport Areenalla treenejä, koska harva kerta on niin että siellä ei törmäisi tuttuihin.

Vuoden tapahtumat menivät omalta osaltani loistavasti. HCR, Kuopion Triathlon ja Espoon Rantamaraton sujuivat kaikki niin kuin suunnitelmissa oli. Tämä loi hyvää uskoa ensi vuoden koitoksia varten, joten ei auta muuta kuin nostaa tavoitteita ja koittaa taas ylittää itsensä. Syy miksi aloin kirjoittamaan tätä blogia on juuri se syy miksi itseasiassa juuri näitä uudenvuoden kirjoituksia kaikki nyt kirjoittelevat. Halusin paremmin pystyä käymään ajatuksia läpi treeneistäni ja muista kuntoiluun liittyvistä asioista. Nyt kun miettii vuotta taaksepäin palaa minulla nopeasti mieleen kaikki hyvät sekä huonot ajankohdat.

Kesällä ajattelin että listaan vuoden lopussa tehdyt harjoitukset, mutta nyt kun aloin asiaa ajatella ei minua itseasiassa voi treenimäärät vähempää juuri nyt kiinnostaa. Ei kiinnosta monta kilometriä olen juossut, monta altaanmittaa uinut tai mikä oli pisin pyörälenkki. Nyt juuri tuntuu tärkeimmältä että lähden ensi vuoteen yhtä virtaa täynnä kuin vuosi sitten, ja katsotaan mihin se ensi vuonna johtaa. Vuosi sitten ei ollut vertailukohtia, ja ajattelin tehdä samoin nyt koska se toimi loistavasti viimeksi. Tottakai tuloksia on, mutta panostan mielelläni tulevaisuudessa laadukkaisiin treeneihin sen sijaan että yritän juosta enemmän kuin tänä vuonna.

Kiitos kaikille tutuille jotka ovat olleet mukana tekemisissä koko vuoden. Erityisesti kiitoksia isälleni joka oli mukana joka kisassa joko huoltajana tai vain räpsimässä kuvia McDonaldsin pihalta (oli näreissään kun ei olleet avanneet vielä...). Nähdään ensi vuonna!

tiistai 20. joulukuuta 2011

Haagalainen

Virallinen muutto on tehty, ja sunnuntaina sain itselleni kytkettyä netin, eli aika alkaa taas kirjaamaan ajatuksia... Syksy on ollut kaikkea muuta kuin urheilullinen, vaikka olen sentään hieman pyrkinyt liikkumaan rempan yhteydessä. Olen sentään jotain saanut aikaiseksi, eli ilmoittatunut ensi kesän tapahtumiin :)

Joroisille ilmoittauduttiin jo kuukausi sitten, mutta sen jälkeen on mennyt vielä pari ilmoittautumista. Keväällä ajattelin juosta huvin ja urheilun vuoksi HCR:än, ilmoittautuminen oli suht edullinen vielä (35€). Toinen kauden huippukohta tuli niitattua syyskuulle, eli Berliinin maraton. Tavoitteeksi pitäisi varmaan ottaa 3.30 alitus, mutta katsotaan sitä lähemmin kun harjoitukset pamahtavat kunnolla käyntiin. Kävin eilen jo tutustumassa keskuspuiston reitteihin, ja valinnanvaraa näyttää olevan vaikka kuinka (eksyin jo...). Nyt vielä uinnit käyntiin ja traineri kuntoon niin luulen että ensi vuosi lähtee vauhdilla käyntiin. On tässä jo odoteltukkin että pääsee taas harjoittelemaan.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Kausi 2012

Nyt on ensimmäiseen kisaan ilmoittauduttu, ei mikään jumalaton yllätys kun kyseessä on Joroisilla järjestettävä puolimatkan kilpailu. Miettinyt jo pitkään sinne ilmoittautumista, joten tänään otin itseäni niskasta kiinni ja maksoin osallistumismaksun. Varasin samalla hotellin (Scandic Varkaus, tätä on kuulemma suositeltu...), joten nyt ei tarvitse enään muuta kuin harjoitella.

Uinti onkin ollut aivan paitsiossa, joten nyt viikonloppuna aion ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa taas uimaan. Tavoite on kaksi kertaa viikossa, yksi vähän pidempi rauhallinen kerta ja yksi kerta kun haetaan vähän voimaa käsiin ja olkapäihin. Muuten ohjelmassa pari kertaa viikossa juoksua, kerran kiipeilyä ja satunnaista trainerilla/maastopyörällä ajoa, joten eiköhän PK kausi tässä ala pikkuhiljaa käynnistyä. Remppa tosin vielä vie aika paljon aikaa, joten vähän treeni vielä kärsii. Toivon mukaan joulukuussa pääsisi kunnolla treeniohjelmaa rakentamaan ilman ulkopuolisia häiriötekijöitä.

perjantai 4. marraskuuta 2011

Ylimenokausi

Yli kuukausi edellisestä kirjoittelusta, häpeä... On minulla tietenkin tekosyyt tähän hiljaiseloon, aloitetaan vaikka ensiksi ylimenokaudesta. Maratonin jälkeen laskin treenimääriä paljon. Juoksin ja pyöräilin kun huvitti, ja joskus vähän lihaskuntoa. Kaverin kanssa on yritetty käydä kanssa kerran viikossa kiipeilemässä, joka on muuten uutena tuttavuutena mukavan tuntuinen harrastus. Eilen kävin ekalla yli 10km lenkillä kuukauteen, ja vähän tahmaiseltahan se tuntui. Nyt on kuitenkin tarkoitus alkaa taas harjoittelemaan enemmän tavoitteellisesti, joten voin julistaa PK kauden taas alkaneeksi.

Ylimenokausi on vain yksi syy miksi en ole tänne raapustellut mitään. Suurempi syy on että kolme päivää maratonin jälkeen menin ostamaan asunnon, joka oli täysin alkuperäiskunnossa kylpyhuonetta lukuunottamatta. Viimeisen kuukauden olen siis suoraan töistä mennyt rakentamaan itselleni kotia, joten aikaa treenaamiseen ei käytännössä ole ollut lainkaan. Pahin urakka alkaa olemaan takana, mutta menee varmasti kuukauden päivät ennen kuin asunto on muuttokunnossa. Ainoa asia mistä olisin voinut kirjoitella viimeisen kuukauden aikana on miten seinien tasoitus sujuu tai onnistuiko väliseinän poisto hyvin. Tämän on kuitenkin tarkoitus olla jonkinmoinen harjoitusblogi, ei remonttiblogi joten päätin olla kirjoittamatta mitään.

Nyt olen kuitenkin palannut, joten toivottavasti saadaan katse ensi kesän kisoihin ja treenit taas käyntiin. Vähän harmittaa kun aikataulut ei anna periksi ja jouduin jättämään seuran syksyisen leirin väliin tänä viikonloppuna. Toivottavasti seurakaverilla on hyvät treenit!

Ylimenokauden ohjelmaa...

maanantai 26. syyskuuta 2011

Ensimmäinen

Yli vuorokausi on kulunut siitä että tulin juoksemalla maaliin elämäni ensimmäisen maratonin. Nyt kun reilu vuorokausi on kulunut maaliviivan ylittämisestä, on varmasti hyvä aika raapustaa alas päällimmäiset fiilikset koko projektista.

Valmistelut juoksuun menivät muuten loistavasti, kunnes perjantaina alkoi pää tuntumaan melko raskaalta. Lauantaina kun heräsin oli vielä pää vähän pyörällä, eli ei muuta kuin yksi Duacti huiviin. Olo helpotti heti, joten mieli säilyi positiivisena. Moni tuttu valitettavasti ei päässyt juoksemaan juuri flunssan takia, joten olen onnellinen että selvisin hommasta säikähdyksellä. Olin perjantaina syönyt myös vähän enemmän kuin normaalisti, sekä tankannut urheilujuomaa illalla. Lauantaina ruokavalio oli käytännössä normaali, mutta lisäksi join taas urheilujuomaa. Sunnuntaina kun heräsin söin reilun aamupalan ja tietenkin päälle pari kuppia kahvia, muuten olisin varmaan herännyt vasta 15km kohdalla... Sunnuntai aamuna vieläkin pää vähän raskas, ja ehkä jopa pieni päänsärky päällä. Muuten tunsin olevani täysin voimissani, eli ei muuta kuin kamat kantoon ja kohti Otaniemeä.

Olin paikalla 15min ennen puolimaratonin lähtöä. Vähän aikaa palloilin alueella ja törmäsinkin Petriin ja Piaan, joka oli juuri lähdössä omaan juoksuunsa. Aika nopeasti menin sisälle Otahalliin, mistä löysin Lauran ja Kimin, ja jäin sinne valmistautumaan. Kamat säilöön, juoksuvaatteet päälle ja pihalle lämpöä hakemaan. Juostiin lyhyt kierros Kimin kanssa alkulämpöjä, ja sen verran huomasin sykkeistä että pientä jännitystä oli ilmassa. Loppujen lopuksi aika kului melko nopeasti, ja ennen kuin tajusinkaan olimmekin jo lähtöalueella odottamassa. Pieni alkuverryttely kuului ohjelmaan, jonka jälkeen olikin lähdön aika.

Lähtölaukaus pamahti, ja ei kulunut montaa sekuntia ennen kuin ylitimme Kimin kanssa lähtöviivan. Ei siis muuta kuin mittari päälle ja eteenpäin. Tässä kohtaa en oikein ymmärtänyt vielä että nyt tosissaan juostiin maratonia, tähän oltiin kuitenkin harjoiteltu melkein vuosi. Suunnitelma oli selvä, jarrua eka puolikas koska profiili on raskas, ja toisella puolikkaalla hanaa (jos jaksaa). Kimin kanssa sovittiin että juostaan kimpassa 5:20 vauhtia ainakin eka 10km, sitten katsotaan jos Kimi lähtee kirimään. Löysimme heti hyvän rytmin, ja juoksimme melkein sekunnilleen ekat kilometrit 5:20 vauhtia. 3km kohdalla piippasi mittarini sitten kerran kunnolla, sykevyön patterit olivat sopivasti loppu. Olin itseasiassa  helpottunut että näin kävi, nyt sai sitten juosta täysin tunteella eikä tuijottaa mittaria koko ajan (olisin varmasti juossut hitaammin jos olisin seurannut sykkeitä).

Eka 10km meni kuin siivillä, energiaa aivan tuhottomasti viikon levon ja tankkauksen jälkeen. Ekan geelin otin 9km juomapisteellä, ja senkin jälkeen tuli melkein liian täysi olo. Tuntui siltä että tankkaus on todellakin onnistunut. Nyt oli vuorossa maratonin yksi rankimmista osuuksista, paljon nousuja ja jyrkkiä laskuja. Kimin kanssa muistutimme toisiamme, lyhyttä ja kevyttä askelta, täällä ei tätä kisaa voiteta. Jotkut menivät ohi tässä vaiheessa, mutta olen varma että ohitin melkein jokaisen heistä myöhemmin. Ennen kuin huomasinkaan olimme alittamassa Länsiväylää ja juoksimme Kivenlahteen. Lisää geeliä naamaan, ja kohti kuuluisia mäkiä Kivenlahdessa. Kuuluisimmassa mäessä heitimme Kimin kanssa kävelyksi, ja tätä mallia seurasi itseasiassa moni muukin. Kimi ei kirinyt missään vaiheessa, ja tähän asti olimme jutelleet koko matkan. Juttumme olivat varmasti huonoja, mutta kuitenkin huomasin yhdessä vaiheessa että perässämme tuli noin 10 muuta juoksijaa. En tiedä hakivatko he vain peesiapua mitättömään vastatuuleen... Puolikkaan väliaika oli meillä 1:52:05, eli 3:45:00 aikataulussa oltiin.

Kilometrit 21-25 alkoivat sitten näyttää maratonin luonnetta paremmin. Nyt ei juttu enään kulkenut, ja tuntui siltä että joutuu jo oikeasti keskittymään juoksemiseen. Tässä kohtaa alettiin sitten juoksemaan kilometri kerrallaan, ja nekin tuntuivat pidentyvän mitä pidemmälle päästiin. 28km kohdalla tuli ensimmäistä kertaa mieleen ajatus että mitä jos en jaksakaan? Onneksi sain sen ajatuksen pois samalla sekunnilla päästäni, ja löysin positiiviset ajatukset takaisin. 30km kohdalla totesimme kummatkin että kiristykseen tuskin on varaa (tai niin ainakin luulin), eli nyt pyritään pitämään tahtia yllä. Kumpikin taisteli henkisesti väsymystä vastaan ja koko ajan tuli enemmän epätoivoinen olo. 32km kyltti tuli, matkaa vielä 10km jäljellä ja vauhti sen kun haluaa hyytyä. Tässä kohtaa Kimi sanoi että "kyllä me perhana tää hoidetaan!", löimme kättä päälle ja eikun menoksi! Jostain sain vielä lisää virtaa, ja omasta mielestäni pidin vauhtia yllä, mutta todellisuudessa olin hieman kiihdyttänyt. Kimi jäi vähän jälkeen, joten tästä eteenpäin olin omillani. Tässä kohtaa yksi pikkutyttö huusi minulle "sulla on kivan värinen paita", pisti väkisinkin hymyilemään ja virtaa sain enemmän kuin yhdestäkään geelistä.

35km kohdalla otin viimeisen geelin sekä vähän vettä. Löysin hyvää vauhtia juoksevan miehen, eli kantapäihin kiinni vaan. Omat huoltojoukkoni kävivät välillä katsomassa pyörällä rinnalla miten sujuu. Ilmoitin kylmästi että nyt on keskittyminen 120% juoksussa, juttelemaan en pysty. Tästä eteenpäin en oikein tiedä mitä mietin, mutta sen muistan että en antanut itseni miettiä maalia. Askel kerrallaan, suora toisen jälkeen ja lopuksi kilometri kerrallaan taistelua. Nokian pääkonttorin kohdalla en halunnut uskoa että matkaa on vielä yli 2km maaliin, otin lisää urheilujuomaa. Koko kroppa huusi että kävele, ainoa ajatukseni oli että nyt jos pysähdyn niin en pääse enään liikkeelle. Viimeiset ylä- ja alamäet menivät sitten hämärän rajamailla sipsuttaen. Kun nousin viimeisen mäen päälle, ja löysin rullaavan askeleen alamäkeen annoin itseni ekan kerran ajatella maalia. Matkaa oli jäljellä 1km, eikä vastassa ole enään mitään esteitä. Ajasta minulla ei ollut tietoakaan, mutta ensi kertaa annoin itseni ymmärtää että tulen pääsemään maalin. Jotkut sanovat että maalintulo maratonilla on uskomaton hetki, minulle se oli juuri tämä hetki. Tämä hetki kuittasi kaikki ne kylmät talvilenkit, tylsät pitkät lenkit sisäradalla tai rajut mäkitreenit silloin kun ei olisi jaksanut niitä tehdä.

Joku huusi minulle että nyt on vain 500m maaliin, anna mennä vaan. Juoksuradalla ohitin vielä yhden juoksijan, ja sain juosta tyhjää rataa kohti maalia. Ylittäessäni viivan huomasin kellon, 3:40:29, ja tiesin että tämä oli bruttoaika. Olin yllättynyt että olin sittenkin kiristänyt niin paljon vauhtia, koska oletin että pidin vain yllä ekan puolikkaan vauhtia. Juoksun nettoaika oli siis 3:40:22, eli toka puolikas tultiin noin 1:48:00 aikaan. Koko matkan keskinopeus oli 5:13min/km, eli huomattavasti kovempaa kuin olin suunnitellut. Oli pakko pysyä pienessä liikkeessä, koska happoja oli melko paljon jaloissa. Juotuani vähän Gatoradea ja energiajuomaa siirryin sisälle missä oli hieronta. Kävin noin 10min hieronnassa, ja se kyllä auttoi vähän pahimpaan hätään.

Pientä päänsärkyä lukuunottamatta juoksu meni täysin oppikirjan mukaan. Toka puolikas kovempaa kuin eka, säästelin raskaalla osuudella ja annoin mennä kevyemmällä. Tokalla puolikkaalla tuli alle 5 juoksijaa ohi, kun taas ohitin ainakin 30-40. Olin ennen juoksua kuullut että, "maraton alkaa 30km kohdalla" ja "30km jälkeen kyse on henkisestä kantista". Minulla ei tullut energian kanssa kuuluisaa muuria, mutta kyllä allekirjoitan tuon henkisen puolen. Tahtoa pitää olla paljon että pitää itsensä liikkeellä kun koko kroppa käskee lopettamaan (tai sitten riittävän hullu, ota sitten selvää...).

Vikaksi haluan kiittää Kim Mandelinia loistavasta seurasta tällä reissulla. Ilman Kimin seuraa en olisi varmaan lähtenyt niinkään kovaa liikenteeseen, enkä ainakaan kiristänyt heti 21km kohdalla. Toiseksi ekat 21km menivät kuin siivillä hyvässä seurassa, joten itsensä kanssa painiminen alkoi vasta toisella puolikkaalla. Kiitos myös kaikille kannustajille jotka jaksoivat tulle reitille tukemaan juoksijoita, jopa keskelle metsää eikä vain rannan tuntumaan. Tämä ei varmasti ollut viimeinen minun juoksemani maraton.

34km kohdalla menossa, taistelutoverini Kimi sinisessä paidassa

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Kausi paketissa

Tänään oli kauden viimeinen kisa, Espoon rantamaraton. Juoksu meni nappiin, kello pysähtyi aikaan 3:40:22. Olen todella tyytyväinen, kyseessä oli kuitenkin meikäläisen ensimmäinen maratoni. Sää oli täydellinen, joka oli yksi syy miksi tälläistä aikaa pystyi lähteä havittelemaan. Laitan ensi viikon alussa tarkempaa raporttia juoksusta. Nyt kalenteri käteen ja suunnittelemaan ensi vuotta :)

Kiitoksia kaikille kannustajille sekä kanssajuoksijoille, oli hieno päivä!

maanantai 19. syyskuuta 2011

Traineri

Tänään se sitten tuli, paketti Saksasta. Kyseessä oli tilaamani traineri ja muutama muu pyöräilyyn liittyvä roju. Mietin juuri päivällä miten sopivaa olisi näin lepoviikon aluksi saada paketti kotiin, ja kuluttaa ilta ruuvaten traineria kasaan. Iltapäivällä lähetti sitten soitti että paketti on tullut, ja 10 minuuttia myöhemmin se olikin siirretty meikäläisen haltuun. Kotiin päästyä alkoikin sitten paketin purku.

Projekti alkaa

Ei kun ohjeita lukemaan...

Traineri oli helppo saada kasaan, vaikka siinä renkaanvaihtoineen meni se pari tuntia aikaa. Ainoa kohta missä joutui miettimään oli miten itse vastuksen asentaa niin että se on omaan rengaskokoon sopiva. Kaikki tuntui kuitenkin menevän helposti paikalleen, ja kuten onnistuneeseen asennukseen kuuluu jäi yli kolme ruuvia käyttämättä. Homman vaikein osuus oli ylivoimaisesti renkaanvaihto. Tilasin paketin mukana trainerirenkaan, ja se oli taas runtattu niin kasaan että meni hetki ennen kuin se halusi muotoutua pyörän renkaan näköiseksi. Muutaman ärräpään jälkeen rengaskin oli paikallaan, eikä edes sisäkumi puhjennut. Naapuri kylläkin hymyili viereiseltä parvekkeelta, joten ihan helpolta se ei varmasti ole näyttänyt...

Trainerirengas asennettu

Kun paketti oli kasassa oli säätöjen vuoro. Lueskelin internetin ihmeellisestä maailmasta vähän tietoa millä rengaspaineilla pitäisi ajaa, ja miten tiukasti vastus tulee laittaa rengasta vasten. Sitten vain selkään ja kokeilemaan miltä peli tuntui. Täytyy myöntää että pienellä vastuksella ja pienellä vaihteella laitteesta ei tule melkein mitään ääntä. Olin vähän jopa yllättynyt miten hiljainen peli on, kunnes lisäsin vähän vastusta ja heitin isommalle eturattaalle. Yllättäen en enään kuullutkaan telkkaria ja ketjujenkin melu katosi trainerin huminan alle. Saa toivoa että kämpän äänieristys toimii jotta naapurin ei tarvitse kuunnella tasaista huminaa talven läpi.

Säädöt kohdalleen

Opiskelukirjoistakin on jotain hyötyä

Ja ei muuta kuin treenaamaan


sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Juoksutekniikkaa ja välinehuoltoa

Kävin eilen Kinetic Revolutionin juoksutekniikka analyysissä. Hommaa pyörittää James Dunne niminen kaveri, jolla on paljon kokemusta juoksuanalyyseistä sekä juoksuteknikka valmennuksesta. Muutamat seurakaverit kävivät keväällä saman analyysin läpi, ja palaute oli niin positiivista, että ajattelin itsekkin kokeilla kun kerran mahdollisuus tuli. 

Kyseessä oli parin tunnin sessio, joka alkoi juoksun kuvauksella eri nopeuksilla ja eri kulmista. Viedolta paljastuikin minun suurimmat ongelmani, kädet sekä aavistuksen istumapainotteinen juoksuasento. Kädet olivat yli 90 asteen kulmassa, mikä väkisinkin johtaa siihen että keho ei pysy paikallan juostessa, vaan alkaa taittumaan ylhäältä sivuttaisliikkeeseen. Tämä sivuttaisliike siirtyy sitten lopuksi kehon läpi jalkoihin, mikä tarkoittaa että liikerata ei ole pelkästään eteen/taakse vaan väkisinkin paketti liikkuu sivuttain, mikä ei missään nimessä tehosta juoksua. Lääke tähän on tietenkin yksinkertainen, kämmenet ylemmäs ja liikerata suoraksi. Tätä on jo kokeiltu tänään lenkillä, ja vaikka se aluksi tuntuu vähän raskaammalta, tuntuu juoksu heti paremmalta. 

Juoksuasentoa on sitten vähän haastavampi lähteä korjaamaan. Monet drillit perustuvatkin erinlaisiin mielikuvaharjoituksiin, kuten pitäisi kuvitella esimerkiksi että lantiosta lähtee naru joka vetää kehoa eteenpäin. Ongelma tässä on se että juoksuasento saattaa vahingossa korjaantua vääräksi, eli juostaan lantio edessä jaa yläkeho "laahaa" sitten perässä. Hyvä mielikuvaharjoitus on, että kuvittelee että joku vetää sinua sekä rinnan korkeudelta että vyötäröltä eteenpäin, eli kroppa pysyy hyvässä linjassa. Olen varma että talven aikana saan korjattua juoksutekniikkaa, mutta en lähde ennen ensi viikon maratonia muuttamaan mitään. Yksi hauska vinkki oli käsien vaikutus jalkoihin kun voimat loppuu. Kädet rytmittävät juoksua, ja kun jaloista loppuu tehot, voi pelkästään liikuttamalla käsiä nopeemmin saada jalkoihin enemmän vauhtia. Tätä kannattaa kokeilla, varsinkin pitkien juoksukilpailujen loppupuolella. 

Eilen tuli myös tehtyä syyshuolto ja perusteellinen puhdistus fillarille. Traineri tuli tilattua, eli kun se saapuu (toivottavasti tällä viikolla) lyödään peli talveksi siihen kiinni. En kuitenkaan ajatellut vielä lopettaa ulkona pyörittelyä, mutta palataan siihen hommaan kun saadan kaluston uusin jäsen kotiin. Tilasin Saksanmaalta muutakin kuin trainerin, mutta palataan siihen kun paketti saapuu...

Puhdistusta vailla

Potilas selällään, huoltoteline olis ihan kiva

Putsatut rattaat




maanantai 12. syyskuuta 2011

Kovat treenit juostu

Viikonloppuna tuli juostua viimeinen kova juoksu. Viimeisen kuukauden aikana onkin ollut yllättävän paljon voimia jaloissa, mutta viimeiset päivät ovat kyllä olleet aika heikoilla kintuilla liikkumista. Nyt on viimeistään korkea aika rauhoittua, ja alkaa miettimään parin viikon päässä olevaa maratonia. Viime kirjoittelusta onkin vähän aikaa, ja onhan tähän väliin mahtunut sekä ylä- settä alamäkiä. Otetaan ne heikommat kokemukset ensiksi...

Puolitoista viikkoa sitten kävin juoksemassa 13km VK juoksua, ja noin 9km kohdalla petti sekä vasen polvi ja oikea nilkka. Ei tarvinnut hymyillä vastaantulijoille kun klinkkasin takaisin kotiin, ja ainoa asia mikä mielessä pyöri oli, että miten tästä toivutaan vajaassa kuukaudessa... Pari lepopäivää, vähän uintia ja sitten taas lenkille mutta sama vaiva tuntui tulevan heti lenkin alussa takaisin. Ironisesti ohjelmassa oli mukava 28km pituinen juoksu, joten mielessä kävi kyllä kääntyä takaisin. Tein kuitenkin niin miten ei varmasti kukaan suosittelisi, eli jatkoin kipeällä nilkalla menemistä vielä hetken. En tiedä mitä kävi, mutta noin 8km kohdalla paikat olivat täysin kunnossa, joten painelin hymyissä suin (ainakin melkein) koko 28km matkan. Sen jälkeen onkin paikat olleet täysin kunnossa, joten toivotaan että vielä levon jälkeen koneisto pysyy kasassa koko maratonin.

Hyviä fiiliksiä on jäänyt melkein joka lenkiltä, joka on ollut harjoittelun positiivinen puoli. Jaksotus on ollut sopivaa, eli kovia harjoituksia on päästy tekemään pääasiassa levänneillä jaloilla. Vedoissa on saatu kilometrivauhdeista aikaa pois, ja pitkät lenkit ovat menneet aina kovempaa ja kovempaa ilman että on menty VK juoksun puolelle. Viimeiset harjoitukset ovat kyllä menneet aika raivolla, mutta pitäähän se nousujohteisuus lopettaa kovimpiin harjoituksiin. Ensi viikonloppuna vielä viimeistelyharjoitus, ja sitten vain toivomaan että ei mikään flunssa pääse yllättämään.

Sain myös vihdoinkin tilattua itselleni trainerin talveksi. Kauan olen miettinyt mallia, ja nyt löytyi hinnaltaan sopiva kapistus. Syksyn ja talven aikan on siis tarkoitus istua pyörän päällä mahdollisimman paljon, jotta ensi kesänä ei tarvitsisi aloittaa sitä lajia ihan niin pohjalta kuin tänä vuonna...

Tacx T1435 Sirius Soft Gel Trainer

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Vetoja

Olipas taas treeni, 5x1000m vedot... Täytyy myöntää että ei kuulu lempitreeneihin, ainakaan kun näitä kovia viikkoja alkaa nyt olemaan muutama takana. Olen tosin onnistunt palautumaan aina hyvin ennen laatuharjoituksia, joten ainakin on tuntunut siltä että tehoja on saatu hyvin jaloista irti. Vielä yksi VK juoksu tälle viikolle ja sitten onkin edessä viimeinen viikko kun uskaltaa juosta kovaa. 

Tänään tuli taas kaatosateessa Leppävaarassa radalla mietittyä onko tässä mitään järkeä? Minulle sekä 5x1000m ja 3x2000m ovat henkisesti melko raskaita harjoituksia. Vauhti kummassakin on todella kovaa, mutta vedot ovat kuitenkin suhteellisen pitkiä. Siinä ehtii käymään läpi yhtä sun toista olotilaa, ja aika ikäviä ajatuksiakin hiipii joskus mieleen. Toisaalta olen melkein aina onnistunut jakamaan voimat hyvin, eli vika veto on aina ollut yksi nopeimmista. Tämä tosin on vaatinut sellasta psyykkausta välillä, että jos joku olisi ollut katsomassa niin en tiedä miten olisi minuun suhtautunut...

Nyt taas jälkeenpäin on fiilis aivan loistava. Mukava kun tuntee että on oikeasti juossut jalat hapoille, joten nyt vain odotellaan superkompensaatiota. Tämä on yksi syy miksi aina väkisin pakotan itseni juoksemaan näitä mukavia harjoituksia. Toinen syy on että näiden avulla olen kyllä onnistunut parantamaan juoksuvauhtiani sekä PK että VK lenkeillä. Tottakai se vaatii muitakin harjoituksia, mutta minulla on kyllä vetojen avulla muuttunut askel kevyemmäksi. Vedoissa tulee myös mietittyä paremmin tekniikkaa, joten on näissä treeneissä paljon hyviä puolia. Luulen että minulle on kehkeytymässä kunnollinen viha/rakkaus suhde vetotreeneihin...

Sunnuntaina olin myös toimitsijana Helsinki City Triathlonissa, ja meininki uimastadionilla oli aivan mahtavaa. Kuntoilijoita sekä huipputason triathlonisteja päästeli menemään sprinttihenkisellä matkalla, ja toivottavasti monet heistä jotka kokeilivat lajia ensimmäisen kerran innostuu ja osallistuu ensi kesänä myös.  Tapahtuma on loistava heille jotka mahdollisesti vierastavat avovesiuintia. 300m allasuinti ei ole kenellekkään liian suuri este, joten kaikilla on mahdollisuus koittaa miltä tämä loistava laji tuntuu.

Helsinki City Triathlonin uintiosuus, 300m uimastadikalla

maanantai 22. elokuuta 2011

Pitkää...

Sunnuntaina tuli sitten juostua elämäni tähän mennessä pisin juoksulenkki, reilu 31km. Täytyy myöntää että vikat 4km alkoi kyllä jo todella tuntumaan, joten olen varma että sanonta "maraton alkaa 30km kohdalla" pitää paikkansa. Aikaa koitokseen meni muutaman minuutin yli 3 tuntia, joten tahti oli ihan kohtuullinen. Moni onkin sanonut ettei harjoituslenkkeinä tulisi juosta yli 3 tuntia, joten ihan hyvä että pidin noin 6min/km tahtia yllä.

Lenkki alkoi todella hyvin, mutta kuten aina kesti noin 6km ennen kuin "kone käynnistyi" ja juoksurytmi löytyi. Sen jälkeen oli mukava mennä noin 5:50min/km vauhtia sykkeiden ollessa kuitenkin alle aerobisen kynnyksen. Matkan varrella otin 10km kohdalla yhden geelin, 15km kohdalla söin yhden patukan (halusin koittaa uppoaako kiinteä ruoka) ja vielä 24km kohdalla otin yhden geelin. Minulla ei kyllä ole mitään ongelmia eri geelien kanssa, joten tulen kyllä maratonille ottamaan mukaan energiaa jotta juoksu ei sen takia hyydy. Noin 20km jälkeen sykkeet nousivatkin sitten jo melkein jatkuvasti VK alueelle, mutta en sitten alkanut enään himmailemaan vaan jatkoin samaa tahtia kotiin asti. Koko lenkin keskisykkeet jäivät juuri aerobisen kynnyksen kohdille, mutta tunne oli kuitenkin suurimman osan kevyen puolella joten luulen että vauhti oli sopiva.

Tänään on kyllä kropassa tuntunut että eilen on tehty jotain. Rappusia kun yrittää nousta huomaa heti että tehoja ei ole ollenkaan. Taitaa tämän viikon treenit kutistua muutamaan PK harjoitukseen sekä yhteen kovaan VK treeniin loppuviikosta. Väsyneillä jaloilla on turha yrittää tehdä laadukkaita harjoituksia, joten mielummin vähän vähemmän ja laatua kuin yrittää väkisin puupölkyillä juosta. Ennen maraa on vielä ohjelmassa 2-3 pitkää lenkkiä, mutta niiden pituus jää kyllä karvan alle 30km.

Vaati jo vähän mielikuvitusta keksiä reilu 30km lenkki...

lauantai 20. elokuuta 2011

Fartlek

Kävin eilen juoksemassa ekan kerran suunnitellun Fartlek lenkin. Lähdin kokeilemaan miltä tuntuu juosta seuraavalla ajatuksella:

Alkulämpö

3 kertaa seuraava setti:
10min 5:15/km
5min 4:30/km (loppuun vielä 15s kova spurtti "rennon täysiä")
5min 6min/km

Loppuverra

Täytyy myöntää että oli tosi hauska lenkki. Osuudet meni itseasiassa vielä vähän kovempaa kuin suunnittelin, ja sykkeetkin pysyivät hyvin aisoissa. Olen tottunut juoksemaan tasaisia VK lenkkejä tai vetotreenejä, joten tämä toi loistavan lisän harjoitteluun. Lenkin pituutta tuli kaikenkaikkiaan noin 15km, ja olisi vielä voinut jatkaa jos olisi tarvetta ollut. Täytyy tässä vielä tehdä ainakin yksi Fartlek treeni ennen maratoonia, jos ei muuta niin vaihtelun vuoksi. Ajattelin myös käydä hakemassa vähän happoja jalkoihin Leooävaaran pururadalta, koska ajatellen Rantamaratonin reittiä voi olla hyvä vähän totutella juoksemaan mäkisissä maastoissa.

Huomenna tarkoitus juosta kesän pisin, yli 30km lenkki. Toivottavasti vauhti mitä on edellisillä lenkeillä ollut löytyy myös huomenna, koska muuten kuluu lenkkiin puoli päivää... Tänään ohjelmassa vain kevyttä pyöräilyä sekä tietenkin pitää mennä kannustamaan kaikkia HCM:llä ahkeroivia :)

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Uuteen, viimeiseen nousuun

Loma tuli ja meni. Oli taas kahteen viikkoon mahdutettu niin paljon ohjelmaa ettei sitä oikein lomaksi melkein voinut sanoa. Nyt on pari päivää totuteltu taas töissä olemiseen ja muutenkin normaaleihin rutiineihin. Kuopion kisan jälkeen oli tietenkin pari päivää kevyempää, mutta melko nopeasti sain ajatukset siirrettyä syyskuussa juostavaan maratoniin. Viime viikolla alkoikin sitten tehokas juoksuharjoittelu, ja pääpaino onkin nyt pitkissä sekä nopeissa lenkeissä.

Yritin pientä harjoitusohjelmaa tehdä, mutta kuukaudessa ei paljoa ihmeellisiä asioita saa enään aikaiseksi. Onneksi juoksuvauhti on vaikuttanut melko hyvältä, joten edes ylläpitämällä kuntoa pitäisi sillä jo johonkin päästä. Viime viikolla kävin juoksemassa 26km lenkin, ja suunnitelman mukaan ehdin juosta vielä kolme pitkää noin 30km lenkkiä ennen maraa. Viimeisen pitkän ajattelin juosta noin kolme viikkoa aikasemmin, ja pari viikkoa aikasemmin jää pitkäkin lenkki "vain" 20km mittaiseksi, jotta olen varmasti palautunut kisassa. Ohjelmassa on myös 3-4 vetotreeniä vielä, ja tietenkin 4-5 tasavauhtista VK lenkkiä. Luulen että näillä eväillä juoksuvauhti ainakin pysyy samana, mutta en tietenkään laita vastaan vaikka se vähän paranisikin vikojen treenien osalta. Suunnitelin että lähden juoksemaan 5:30min/km vauhtia, mutta tämän päätän tietenkin vasta kun tiedän miten viimeisen kuukauden harjoittelu sujuu.

Kävin tänään ekaa kertaa pitkästä aikaa altaassa uimassa. Luulen että muutenkin voi olla avovesiuinnit minun osaltani ohi, joten märkkärin voi melkein laittaa odottelemaan ensi kautta. Oli pitkästä aikaa hauska ensinnäkin nähdä jotain kun oli uimassa, ja toiseksi uida tekniikkaharjoitus. Tuli vedettyä myyrää, supermiesuintia sekä eri scullingia ja mukavaa oli. Uintiasentokin pysyi yllättävän hyvin kasassa, joten hyvin mielin voidaan jatkaa altaassa polskimista. Tämän kauden tavoite on ylläpitää/parantaa tekniikkaa ja saada rutkasti lisää paukkua käsiin voiman ja kestävyyden muodoissa.

maanantai 8. elokuuta 2011

Kuopion perusmatka

Siinä se oli, elämäni eka virallinen triathlon. Päätavoite oli tulla ehjänä maaliin hymyillen (tai ainakin pian maaliintulon jälkeen), ja tämä onnistui loistavasti. Heti alkuun täytyy osoittaa iso kiitos Triathlon Team AquaTerra Kuopio Ry:lle hienoista järjestelyistä. En tietenkään voi muihin tapahtumiin verrata mutta voisin varmasti harkita ensikin vuonna osallistumista, jos vain aikataulut osuvat kohdilleen. Loppuaika oli 2:41:15, joten olin erittäin tyytyväinen aikaan. Olin ajatellut jotain 2:50:00 aikaa, joten kisa meni jopa paremmin kuin uskalsin toivoa.

Mutta itse kisaan. Lähtöni oli aamulla kello 8.00, joten herätyskello keskeytti kauneusuneni 5.45. Siitä heti mussuttamaan vähän puuroa ja omenamehua, jonka jälkeen pitikin jo viedä varusteet vaihtoalueelle. Kun olin saanut kamat paikoilleen oli aika siirtyä kisainfoon minne oli suurin osa kisaajista kokoontunut. Lyhyen infon jälkeen menin "numeroitavaksi", ja sitten ei muuta kun märkkäriä päälle ja vähän uimaan alkulämpöjä. Olo oli aamulla hyvä ja energinen, joten luulen itse että valmistautuminen syömisen ja levon osalta meni nappiin. Rannalla juteltiin vielä vähän Arjan kanssa kummankin taktiikasta, ja sitten alkoikin olla lähdön aika.



Lähtölaukaus pamahti, ja eikun veteen. Pääsin heti hyvään väliin, ja löysin melko nopeasti hyvän rytmin. Uinnissa oli ongelma, unohdin korvatulpat kokonaan. Kun oli uinut noin 500m niin alkoikin todella mielenkiintoinen suunnistus vedessä. Niin kuin aina ilman korvatulppia, alkoi melko raju huimaus aika tasan toisen poijun kohdalla. Siinä oli sitten tekemistä että pysyi suurinpiirtein linjassa, eli suuntaa joutui tarkistamaan 4-5 vedon välein. Näky oli kuulemma hauska kun hortoilin ekan kierroksen jälkeen 10 metrin matkan rannalla, kunnes kaaduin takaisin järveen uimaan toista kierrosta. Toinen kierros oli melko taistelua suunnistuksen kanssa, ja uinnin loppuaika oli lopulta 32:31. Olisin toivonut lähemmäs 30:00 aikaa, joten uinti ei mennyt niin hyvin kuin ajattelin.




Eka vaihto sujui ilman suuria ongelmia. Laitoin myös pyöräilyyn pitkähihaisen päälle, koska ilma ei ollut paras mahdollinen. Fillarireitin olin tarkastanut edellisenä päivänä, joten tiesin mitä odottaa. Reitti oli 10km kierros joka ajettiin neljä kertaa. Reitillä oli yksi kunnon mäki, ja muutama 90 asteen käännös mutta suurilta osin erittäin mukava reitti. Pyöräilyn aikana sain tankattua pari geeliä ja pullollisen urheilujuomaa, joten energiataso pysyi koko ajan hyvänä. Pyöräilyssä harmittaa vieläkin tehojen puuttumisen tunne. Se on vaikea ymmärtää miten ei voi saada jaloistaan enempää irti vaikka kuinka yrittää. 30km kohdalla olisi ollut menohaluja vaikka kuinka, mutta kun jalat ei tottele. Sykkeetkin oli monesti vain 160 paikkeilla, mutta voimaa ei vaan saa polkimiin. Pyöräilyssä on siis vieläkin vaikka kuinka paljon tekemistä, ja jos aikaa halutaan parantaa niin täältä sitä varmasti saisi eniten pois. Pyöräilyosuus meni ajassa 1:22:42, ja tässä oli siis molemmat vaihdot mukana.



Toka vaihto meni kanssa melko rivakasti, ja pääsin hyvällä fiiliksellä aloittamaan juoksun. Aloitin juoksemisen 4:45min/km vauhdilla, ja vauhti tuntui hyvältä alusta alkaen. Noin 5km kohdalla aloin melkein huolestumaan miten kevyeltä juoksu tuntui, joten päätin vähän lisätä vauhtia. Noin 7km kohdalla alkoi jo harmittamaan, koska huomasin että olisin voinut juosta kovempaakin kun virtaa kerran oli jäljellä. 3km loppukiri ei sitten ajassa paljoa enään vaikuttanut, ja juoksu loppuaika oli siis 46:00. Olen varma että vähän suuremmalla riskillä olisi juoksuaika ollut lähempänä 44:00, mikä on ihan hauskaa kun kerran viime kympin ennätys on 45:00 tasan, ilman alkuverryttelyä uimalla ja pyöräillen. Sijoitukseni taisi olla 37, ja olin noin puolivälissä kuntosarjalaisia.



Kisasta jäi todella hyvä fiilis. Ehkä kuitenkin on parempi että jäi jotain hampaankoloon, kuin että olisin esimerkiksi sipannut puolessa välissä juoksua, ja joutunut kävelemään maaliviivan yli. Tästä on hyvä jatkaa, ja ensi kesänä voisi kokeilla jotain niinkin villiä kuten 2:30:00 alitus (ja tietenkin ensimmäinen puolirauta kisa). Hyvä juoksu on tietenkin positiivinen asia syyskuussa juostavan maratonin kannalta, mutta kyllä sekä uinti että pyöräily olisi tietenkin mukava saada yhtä vahvaksi kuin juoksu. Onneksi omat heikkoudet on selvillä, joten nyt ei auta siis muuta kuin korjata asiat harjoittelemalla. Ajatellen että vuosi sitten tuotti tuskaa uida 25m altaassa, niin oli 1500m avovesiuinti jo ihan kohtuu parannus. Ensi vuodeksi ei ehkä yhtä isoa harppausta tule tehtyä, mutta parannettavaa on vaikka kuinka.

perjantai 5. elokuuta 2011

Huomista odotellessa...

Valmistelut olis sitten siinä. Viime kesänä alkanut pyöräily, syksyllä uinnin opettelu ja siinä sivussa lenkkeily pannaan huomenna koetukselle Kuopion triathlonissa. Matka on siis perusmatka (1/4 matka tai olympiamatka, rakkaalla lapsella on monta nimeä), joten maaliin pääseminen ei pitäisi olla ongelma, ilman teknistä vikaa tietenkin.

Vikan viikon olenkin ottanut tosi iisisti, ja yrittänyt syödä hyvin. Olo on nyt 10 tuntia ennen lähtöä hyvä ja energiaa pitäisi olla riittävästi. Asiat mitä pitää huomenna muistaa:

1) Rento uinti, en voi hävitä/voittaa niin paljoa että kannattaa alkaa siinä vielä urheilemaan

2) Aloittaa suht kevyesti pyörällä, reitti oli suht paljon mäkisempi kuin oletin. Lisäksi yhdessä kohtaa on todella teräviä mukulakiviä, eli joutuu ajamaan tosi hiljaa tai voi rengas mennä

3) Muistaa NAUTTIA, tästä ilostahan jopa maksetaan :)

Saa nähdä miten kroppa reagoi 8.00 lähtöön. Olisi ehkä muutama tehoharjoitus pitänyt tehdä aamulla, jottei mene uinti ja pyörä kokonaan säästöliekillä ennen kuin tehoja alkaa löytyä. Nyt nukkumaan, tai ainaiin yrittämään. Kisaraporttia tulee varmasti alkuviikosta kun täältä on kotiuduttu.

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Kovia viikkoja

Menossa on viimeinen tehoviikko ennen Kuopion perusmatkaa. Tässä muutama viikko on tullut melko kovia treenimääriä, joka kyllä tuntuu koko kropassa. Ensi viikko on onneksi kisaviikko, joten silloin aion ottaa melko rauhassa ja yrittää palautua kunnolla.

Harjoituksista on jäänyt nyt taas todella hyvä fiilis muutamaa helletreeniä lukuunottamatta. Kävin viime perjantaina juoksemassa kesän pahimmassa helteessä VK lenkin, ja tuli taas huomattua että ei ainakaan oma kroppa toimi ollenkaan kun lämpötila nousee yli 30 asteeseen ja juoksee auringossa... Viime sunnuntaina kävin 135km fillarilenkillä (pisin koskaan), ja yllättävän hyvin kulki. Hepon porukassa oli mukava mennä, ja 100km yhteislenkki poljettiin reilulla 30km keskivauhdilla. Olen myös viikoittain yrittänyt pidentää pitkiä juoksulenkkejä. Eilen juoksin 24km reilun 6min/km keskivauhdilla, ja juoksu tuntui yllättävän hyvältä. Pari geeliä tuli haukattua  matkan varrella, ja hyvin tuntui kroppa ottavan niitä vastaan ilman sen ihmeellisimpiä reaktioita.

Reilun viikon päästä on siis vuorossa Kuopion perusmatkan triathlon. Harjoittelusta siihen voi todeta että olisi varmaan pitänyt enemmän tempoa polkea pyörällä. Kyse on kuitenkin vain 40km pyöräilystä, joten vauhtia pitäisi löytyä enemmän kuin kestävyyttä. Tämä kesä on kuitenkin pyhitetty pyörän selässä totuttelemiseen, joten päätin jo alusta alkaen että Kuopion kisaan mennään hakemaan kokemusta ja laittamaan aika joka voidaan ensi kesänä alittaa. Itse olen ajatellut että jos aika tippuu 2:50 ja 3:00 väliin olen tyytyväinen. Juoksukuntokaan ei VK:n puolelta ole huippuluokkaa, joten 10km matka on varmaan vähän turhan lyhyt nykyiselle kunnolle. Tässäkin ajatus on että olisin iskussa syyskuussa maratonille, joten kunnon juoksuharjoittelu alkaa vasta Kuopion jälkeen.

Vielä siis pari päivää kovempia harjoituksia, vähän uintia ja muutama pyörä/juoksu harjoitus niin olen ainakin omasta mielestäni valmis perusmatkalle. Ensi viikolla pitää lomaa tuhlata hieman vaihtoharjoitteluun. Pitää myös hieman suunnitella energiatankkausta kisan aikana, ja tietenkin huoltaa pyörä. Seurakavereille on käynyt yhtä sun toista tämän kesän aikana, joten en haluaisi että matkani Kuopioon päättyy huonosti huollettuun pyörään...

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Juoksua ja porukassa ajoa

Tämä blogin päivittäminen näin kesäaikaan tuntuu aika toivottomalta, ei okein haluaisi istua koneen ääressä kun kelit ovat mitä ovat. Pari viikkoa on vierähtänyt viime raapustuksesta, ja onhan tässä välissä ehtinyt tietenkin kaikkea tapahtua.

Juoksuvauhtia on alkanut löytyä jostain aika paljonkin. Alkoi yhdessä vaiheessa pelottamaan että ei kai kauden huippukunto tule reilusti ennen maratonia, mutta luulen kyllä että saan pidettyä hyvän fiiliksen sinne asti yllä. Viikko sitten juoksin omasta mielestä melko kevyen VK lenkin joka oli vajaa 11km ja aikaa meni 49 minuuttia. Eilen kävin juoksemassa pitkän lenkin joka oli 21km ja siihen aikaa kului noin 2h 8min keskisykkeen jäädessä reilusti alle aerobisen kynnyksen. Eli toivottavaasti kunto saadaan vielä vähän nousemaan syyskuuhun mennessä, niin lähtöviivalla voisi olla vähän luottavaisemmin mielin, ehkä...

Sunnuntaina käväisin myös ensimmäistä kertaa Hepon järjestämällä yhteislenkillä joka lähti Vantaankoskelta. Reitti kulki Vantaankoskelta pieien mutkan kautta Nurmijärvelle ja sieltä takaisin Vantaankoskelle. Matkaa tuli alku- ja loppuverroijen kanssa 110km, mikä on pisin pyöräilemäni matka koskaan. Porukassa ajo on todella hauskaa hommaa. Vielä kun lähdin Vantaankosken porukan mukaan pääsin pois "normi" lenkeiltä ja maisematkin olivat täysin uudet. Suurimman osan lenkistä ajelin porukan keskellä, ja onhan siellä kieltämättä todella paljon kevyempi pyöritellä kuin porukan vetäjänä. 50km kohdalla pidimme tauon, jonka jälkeen jouduin itse noin 20km ajaksi vetomieheksi. Oli ihan hauska myös kokeilla vetäjänä olemista, mutta onhan se raskaampaa kun peesissä ajaminen :)

Kävin myös hakemassa uuden hihattoman version pyöräily/triathlon paidasta. Alkoi rusketusrajat olemaan golffarien tasolla (minulla erona se että hanskat löytyy kummastakin kädestä), joten ajattelin yrittää vähän tasoittaa rajaa ulkoilemalla ilman hihoja.

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Hiljaiseloa

Pari viikkoa on mennyt ettei tänne ole oikein kerennyt mitään rustailemaan. On ollut ohjelmassa muutakin kuin urheilua, eli kaverin polttarit on tullut vietettyä ja tietenkin juhannus. Nyt olisi aika saada taas treenirytmistä kunnolla kiinni ettei homma karkaa ihan käsistä. Olen yrittänyt parina viime viikkona juosta pari kolme lenkkiä viikossa. Tarkoitus on ollut juosta yksi VK treeni, vähintään yksi aamulenkki ja yksi pitkä lenkki. Paletti on tuntunut toimivan ihan hyvin, ja aikaa on jäänyt myös pyörän selässä istumiseen. Eilinen VK juoksu oli rankempaa sorttia. En ole vähään aikaan juosuut kovia treenejä niin kuumassa, joten kroppa halusi vähän reagoida. Täytyy totutella lämpöön ja muistaa juoda riittävästi.

Hauskempi treeni oli tänään uimastadionilla. Kuten säästä arvata saattaa, porukkaa oli riittävästi. Uin 3km treenin, josta suurin osa mentiin pulliksella ja nopeutta vaihdellen. Saldo uintireissusta oli seuraava:

-6 kertaa joku löi viereiseltä radalta minua käteen
-5 kertaa joku potkaisi viereiseltä radalta
-3 kertaa joku löi viereiseltä radalta päähän (en edes tiedä miten tämä on mahdollista)
-Kerran minua heitettiin uimalaudalla päähän
-Kerran minua potkaistiin päähän kun joku teki volttikäännöksen samalla kun join vettä yhdessä päädyssä
-Kerran minua potkaistiin "arkaan paikkaan" viereiseltä radalta (tätäkin vähän ihmettelin miten joku onnistuu...)

Kuka väitti ettei uinti ole kontaktilaji?

Tämä oli varmaankin lähimmäksi mitä uima-altaassa pääsee triathlon lähdön tunnelmia. Tietenkin olisin voinut valita että menen uima-halliin harjoittelemaan jos olisin halunnut olla yksin, mutta kyllä itse nautin ulkona olemisesta niin paljon etten raaskinut. Toivottavasti levätilanne ei karkaa vielä käsistä että järvissä pystyy polskimaan koska ihan aina en tuota ryysistä jaksa.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Rykäisy ja avovesiuintia

Tuli eilen kokeiltua ensimmäisen kerran Rykäisyä Kuusijärvellä. Sää oli palautunut normaaliksi kesäsääksi, joka varmasti rokotti osallistujia jonkun verran. Cup-Rykäisyssä osallistujia oli noin 70, eilen osallistujia oli noin 10. Jotkut päättivät sään takia että pelkästään uivat, mutta ajattelin että kun kamat on mukana niin tehdään nyt kaikki lajit.

Lähettiin muutaman treenikaverin kanssa samaa aikaa uimaan, tarkoituksena kiertää hieman lyhennetty uintikierros, koska yksi poiju puuttui. Lähdin turhan rajusti liikkeelle, ja 300m jälken alkoi uinti painaa. Toiseksi suunnistaminen oli melko hakemista, ja harhailusta tuli todella paljon lisämetrejä. Ekan poijukäännöksen jälkeen löysin vähän rytmiä, mutta silloin oli jo aika väsy, joten vauhti ei ollut päätä huimaava. Sain kuitenkin uitua kunnialla loppuun asti, jonka jälkeen vaihdoin melko rauhassa fillarikamat päälle ja lähdin polkemaan.

Aluksi pyörä tuntui kulkevan hyvin, mutta sekin ilo loppui aika nopeasti. Tiedossa onkin että pyörätehoja ei oikein löydy, joten tämä oli myös hyvä tempoharjoitus. Pyöräilyn keskinopeus taisi olla vain juuri ja juuri päälle 30km/h, joten parannettavaa on todella paljon. Pyöräilyn jälkeen vedin lenkkarit jalkaan ja melko rivakasti juoksuosuudelle. Juoksu kulki sitten taas melko hyvin. 5,4km rata taittui ajassa 23.50, ja tuosta olisi tarpeen mukaan voinut vielä vähän kiristääkkin. Yhteenvetona tiistain harjoituksesta voisi sanoa että kovatehoisia pyörätreenejä on lisättävä paljon. Myös pidempiä avovesiuinteja jossa pääpaino on tehoissa, sekä suunnistusharjoituksissa on tehtävä useammin ennen Kuopiota.

Tänään oltiin sitten HelTrin porukalla uimassa Oittaalla. Kyllä vähän pisti taas miettimään onko tässä mitään järkeä kun veti märkäpukua päälle kun on vajaa 15 astetta lämmintä ja vettä tulee taivaalta... Tänään uinti sujuikin sitten huomattavasti paremmin. Lähdettiin rauhallisesti liikenteseen, ja uinti sujuikin todella paljon paremmin kuin eilen. Suunnistus sujui aluksi hyvin, ja löysin todella hyvin oman rytmin. Kun päätettiin kääntyä takaisin alkoi pikkuhiljaa väsy tulemaan, ja sitä mukaan sitten kanssa alkoi myös suunnistusvaikeudet. Tänään homma sujui kuitenkin paljon paremmin kuin eilen, joten kyllä se 1500m uinti Kuopiossa elokuussa varmasti jotenkin sujuu.

Puolenvälin jälkeen tuli melko outo tunne uinnissa. Tuntui ihan että olisi vähän huimannut ja ihan kuin tasapainon kanssa olisi jotain ihmeellistä. Ihan kuin olisi tullut "merisairaaksi" vaikka sää oli aivan tyyni. Olen kuullut että jotkut käyttävät uinnissa korvatulppia, jotta kun vedestä nousee ylös ei ole tasapainon kanssa ongelmia, mutta en tiedä tuntuuko ne jo vedessä. Täytyy seurata miten seuraavissa avovesitreeneissä menee.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Tri viikonloppu mökillä

Tuli vietettyä kesän tähän mennessä kuumin viikonloppu mökillä Lohjanjärvellä. Lauantaina vielä aamulenkki, jonka jälkeen kaupan kautta mökille. Otin märkkärin mukaan tarkoituksena vähän kokeilla miten avovesiuinti sujuu. Veden lämpömittari näytti 24, joten puku oli periaatteessa aivan turha. En muista koska viimeksi on ennen juhannusta ollut näin lämmintä vettä.

Uinti lähti mukavasti käyntiin, mutta suunnistaminen avovedessä on minulle pieni haaste. Täytyisi oppia joku hyvä tyyli millä voisi vähän vilkuilla suuntaa, ilman että asento hirveästi kärsisi. Täytyypi kysellä konkareilta tähän vähän vihjeitä. Olkapäät väsyivät melko nopeasti uinnissa. Täytyy muistaa pukea puku päälle todella hyvin, koska jos se jää vähänkin "vajaaksi", kiristää se ja silloin tuntuu uinti melkein siltä kun olisi vastus päällä käsissä.

Lähdin sunnuntaina sitten vielä helteessä fillarilla kotiin. Ajelin Lohjalta Kirkkonummen kautta kotiin. Matkaa kertyi noin 76km, juomaa meni noin 2,5 litraa ja oli mukavan lämmin. Onneksi muistin laittaa aurinkorasvaa, koska muuten olisi varmasti kädet ja niska palanut. Päivän lenkki tuntui todella hyvältä. Keskisyke pysyi PK alueella lämmöstä huolimatta, ja keskinopeus näytti 26,5km/h kun pääsin kotiin. Kyllä pyörä alkaa pikkuhiljaa kulkemaan...

Melkein kotioven edessä päätin vielä kokeilla kaatumista fillarilla. Kaksi jalankulkijaa tekivät 10m ennen minua 90 asteen käännöksen suoraan eteeni (en tiedä miten eivät tajunneet/huomanneet minua), ja löin liinat kiinni ja sain onneksi oikean jalan irti. Sain pyörän pysähtymään noin 5cm ennen jalankulkijaa, ja kaikeksi iloksi pyörä alkoi kallistua vasemmalle (kun olin sen pirun oikean jalan irrottanut). Siinä sitten tyylikkäästi köllähdin vasemmalle kyljelle, kun vauhti oli kokonaan pysähtynyt. Pyytelivät anteeksi, mutta mitäpä tuossa kun ei vauhtiakaan ollut eikä onneksi kenellekkään käynyt mitään. Tuli taas muistutus miten hereillä pitää pyöräillessä olla kaikkien kanssaliikkujien seassa.

Räpiköintiä mökillä

Treeni ohi
Vaihtoehtoista "harjoittelua"

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Pyörittelyä

Kulunut viikko on ollut pyöräilyn kannalta positiivinen. Torstaina olin Solvallassa HelTrin harjoituksissa ja eilen kävin kevyesti pyörittelemässä noin 40km. Torstai päivä oli muutenkin aivan loistava sään puolesta, joten kyllä pyörän selässä kelpaa taas mennä. Itse unohdin aurinkorasvat, ja tietenkin kädet vähän paloivat...

Itse harjoitus oli aluksi tekniikkapainotteista. Pyöränkäsittely on asia mitä harvoin tulee itse harjoiteltua, joten oli ihan hyvä harjoitella sitäkin välillä. Harjoituksiin kuului pujottelua, hitaasti ajoa, esteen ylitystä sekä triathlon vaihtoa. Tekniikka harjoutusten jälkeen oli mäkitreenin vuoro. Itse sain hyviä vinkkejä miten selvitä ylämäestä mahdollisimman nopeasti. Aloittelijavirheeseen olen itsekin usein sortunut, eli mäen päälle jäädään lepäämään kun nyppylällä pitäisi polkea lisää vauhtia. Tämä täytyy pitää mielessä tulevilla pyörälenkeillä ja pyrkiä siihen kaikilla lenkeillä.

Eilen kävin ajelemassa ihan kevyesti pyöritellen. Sää oli todella tuulinen mutta lämmin. Asia joka yllätti hieman oli että Kehä 3:n ja Tampereen moottoritien risteys on aivan remontissa. Pyörätie hävisi (tai en ainakaan sitä löytänyt) ja oli pakko taluttaa noin 1km matka. Täytyy jatkossa muistaa että tuo kohta täytyy kiertää, on aika fiilistappaja hypätä pyörän selästä ja lähteä taluttamaan... 

HelTri harjoitus Solvallassa

Kehä 3:n hyväkuntoinen pyörätie

maanantai 30. toukokuuta 2011

Suunnitelmia

Viime viikolla lupailin parannusta, nyt on aika lunastaa osa lupauksista. Ensiksi haluan kuitenkin onnitella kaikkia Tukholman maratonin juoksijoita, toivottavasti pystyitte nauttimaan juoksusta. Kattelin ainakin että Hartsalla oli melko nappi suoritus kirjoittelusta sekä loppuajasta päätellen, onneksi olkoon! Olen kuullut että Tukholman maraton on todella hyvin järjestetty, ehkä pitää ensi vuonna harkita jos itse juoksisi.

Suunnittelin eilen melko paljon kesän treenejä. Yritin saada mahdollisimman monta laadukasta harjoitusta joka viikolle, ja jemmasin myös pari aamulenkkiä per viikko. Kesäkuussa on pari viikonloppua kun ei oikein kerkeä urheilemaan, mutta pakkohan sitä on välillä kesästä osata nauttia muutenkin kuin urheillen. Nyt alkaa olemaan siis kesäkuun runko valmis. Tämä varmasti elää vähän, mutta onpahan ainakin vähän mietitty harjoittelua. Lenkkien teho ja pituus nousee viikoittain, joten alussa on vielä aika lyhyitä juoksuja ja pyöräilyitä. Pyörän tempoharjoituksiakin yritän koventaa viikoittain joko pituudella tai teholla.

Tein myös alustavan viikkotasolla olevan suunitelman syyskuun maratoniin asti. Päätin lähinnä mitkä viikot ovat tehoviikkoja, ja mitkä ovat kevyempiä. Nyt on tarkoitus pitää vähän matalempaa tehoa aina heinäkuun puoleenväliin asti. Sitten mennäänkin pari kuukautta kovatehoisempaa minkä jälkeen kesä on taas taputeltu, ja voidaan hetki hengähtää ennen uutta PK kautta. Toivottavasti paikat pysyy kunnossa ja voin treenata suunnitelmien mukaan koko kesäkuun. Täytyy viimeistään juhannuksen jälkeen alkaa suunnitelemaan tarkemmin loppukesän harjoituksia.

Eli viime viikon lupauksista lunastettiin nyt ensinnäkin aamulenkit, suunnitelmallisuus ja laadukkaat pyöräharjoitukset. Koko kesän suunnitelma tulee etapeissa, koska kesän muut menot voivat vielä jonkin verran muuttua. Harjoittelusta sen verran että pyörälenkit eivät ole tulleet helpommiksi. Täytyy alkaa tekemään niitä tehoharjoituksia jotta saadaan vähän runtua reiteen. Onneksi sentään juoksu kulkee mukavasti. Sunnuntain pitkällä lenkillä vauhti alkoi olemaan jo ihan mukavaa, joten onneksi jokin osa-alue sentään sujuu. Ei auta muu kuin jatkaa pyörittelyä...

Plan A (toivottavasti Plan B:tä ei tarvita...)

PS. Pyöräkalusto on mennyt uusiksi, siitä myöhemmin lisää...

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Niskasta kiinni

Nyt on vähän hävinnyt rutiini harjoittelusta ja myös blogin kirjoittelusta, eli skarppauksen aika. Vaihdoin keväällä työpaikkaa, joka vähän pisti kisakalenteria myös uusiksi. Kiskoon en valitettavasti pääse, vaikka tuntuukin että lähtöviivalla on miltei kaikki tutut jotka lajia harrastavat. Kesän triathloni siirtyy Kuopioon elokuun alkuun, missä luvassa on siis perusmatka. Luulen kyllä että sinne eksyy myös muutama muukin HelTri:stä, ettei ihan yksin tarvitse seuraa edustaa.

Muutama konkreettinen parannus siis luvassa, joita ajattelin nyt luetella tähän, jotta en voi sitten enään selitellä jatkossa. Kesän suuria koitoksia on siis Kuopion triathlon sekä Espoon rantamaraton. Nyt pitäisi saada järkevä harjoittelukausi sinne asti suunniteltua. Mielenkiintoiseksi homman tekee kaikki maailman kissanristijäiset, joita kesällä tulee melko paljon. Mitä lupaan siis parantaa sekä lyhyellä että vähän pidemmällä ajalla:

1) Lupaan tehdä konkreettisen suunnitelman aina Espoon rantamaratoniin asti. Suunnitelma alkaa ensi viikosta, on nousujohteinen, ja ottaa huomioon kaikki nyt tiedossa olevat kesän tapahtumat. Kuopioon asti ohjelma on vähän enemmän pyöräpainotteinen jonka jälkeen se muuttuu juoksupainotteiseksi. Tietenkin pitää tehdä vähintään kaksi laadukasta juoksuharjoitusta viikossa myös ennen Kuopiota, jottei juoksu kokonaan unohdu.

2) Lupaan alkaa tekemään enemmän laadukkaita pyörätreenejä. Tähän mennessä aika paljon lenkeistä on ollut palauttavia tai pitkiä, tehoharjoitukset ovat loistaneet poissaolollaan. Nyt mukaan tempoharjoitukset, sekä juoksu/pyörä yhdistelmät. Myös uinti/juoksu/pyörä yhdistelmiä pyrin tekemään mahdollisuuksien mukaan.

3) Kesä-elokuussa pyrin käymään ainakin kahdesti viikossa aamulenkillä tai aamu-uinnilla. Näin saan vähän enemmän juoksu/uintikilometrejä alle, ja voin ehkä vähän korvata menetettyä harjoitusaikaa jota kuluu erinäkösissä ei urheilullisissa tapahtumissa :)

4) En enään todennäköisesti päivittele viikottain harjoituksia koska siitä ei ole itselleni sen suurempaa hyötyä, ja siksi se on alkanut tuntua vähän rasittavalta. Sen sijaan kirjoittelen vähän enemmän toivon mukaan mielenkiintoisempaa asiaa tänne...

Näillä eväillä pitäisi sompailla kesän läpi. Palaan viimeistään ensi viikon alussa hieman konkreettisemman suunnitelman kanssa. Nyt takaisin loistavan kirjan kimppuun, Pasi Ahlroosin Pyöräilyvalmennus. Sain vinkin kirjasta yhdeltä seurakaverilta. Voin lämpimästi suositella kirjaa kaikille, loistavaa infoa pyöräilysta.

maanantai 16. toukokuuta 2011

HelTri kevätleirin purku

Viime viikonloppu tuli vietettyä Vierumäellä yli 60 muun iloisen triathlonistin seurassa. Leiri oli kaikin puolin onnistunut, ja itse sain paljon uusia ajatuksia harjoitteluun. Koska osallistuin ensimmäistä kertaa ei minulla ole vertauskuvaa, mutta luulen että muutkin olivat tyytyväisiä järjestelyihin. Viikonloppuna tuli harjoiteltua vajaa 10 tuntia, joten nyt onkin olo vähän vetämätön...

Eli lähdin perjantaina suoraan töistä suhailemaan Vierumäkeä kohti, jonne kesti muuten melko pitkä aika ajaa johtuen mukavasta perjantai ruuhkasta kehällä... Pääsin kuitenkin juuri ja juuri ajoisa perille, ja ehdin mukaan ekaan juoksutreeniin, joka oli tekniikkaharjoittelua. Teimme myös Conconi testin, jolla pitäisi selvittää anaerobinen kynnysraja. Testi meni omalta osaltani vähän puihin, koska alkuvauhti oli jo liian kova. Olen kuitenkin keväällä käynyt tasotestissä, joten sykearvoni ovat melko ajan tasalla. Treenin jälkeen oli majoittumisen ja ruokailun vuoro. Illan päätteeksi oli vielä leirin avausluento, jonka jälkeen päivä olikin paketissa. Illalla piti tietenkin katsoa Suomi-Venäjä peli, ja siksi nukkumaan meno vähän venähti.

Lauantaina päivä alkoi noin 7km aamulenkillä, jonka jälkeen oli parin tunnin luento pyörän huollosta. Itse sain paljon hyödyllistä tietoa, ja oli myös hyvä nähdä miten perus huoltotoimenpiteet tehdään käytännössä. Melko helppoa pyörän perushuolto vaikuttaa olevan, joten luulen että jatkossa aioin itse tehdä yksinkertaisimmat toimenpiteet. Ennen lounasta oli vielä Kristan vetämä tunnin uinti, jossa keskityttiin paljon tekniikkaan. Paljon tuttuja tekniikkaharjoituksia, mutta mahtui sinne muutama mitä en muistanut joten hyvä treeni oli.

Lounaan jälkeen oli päivän pääharjoituksen vuoro. Kyseessä on perinteinen pyörä-juoksu vaihtoharjoitus. Tarkoitus on polkea Vierumäeltä poispäin 15 minuuttia melko kovaa, kääntyä ja polkea takaisin urheilukentälle, missä tehdään nopea vaihto ja juostaan 10 minuuttia reippaasti. Tämä homma tehtiin siis 3 kertaa peräkkäin eli treenin pituudeksi tuli aika tasan kaksi tuntia. Melkein koko harjoitus meni aika kovilla tehoilla, joten olihan sitä sitten taas nälkä heti harjotuksen jälkeen. Päivällisen jälkeen oli vielä luento intervalliharjoittelusta, ja keskustelimme myös jonkun verran ylikunnosta. Päivän päätteeksi oli vielä tunnin ohjattu venyttely, jonka jälkeen olikin taas nukkumaanmenon aika.

Sunnuntaina oli vielä aamulla tunnin mittainen tekniikka uinti, joka oli jatkoa edellisen päivän uinnille. Uinnin jälkeen oli nopea kämpän luovutus, jonka jälkeen lähdettiin pitkälle fillarilenkille. Poljimme mukavan noin 90km pituisen reitin joka kiersi Jaalan ja Heinolan kautta. Aluksi lenkillä oli melkoinen vastatuuli mutta toiseen suuntaan saimme taas mukavan tuntuisen myötätuulen selkäämme. Ryhmämme tavoite oli ajaa 25km/h keskinopeutta, ja kuulin että tarkka keskinopeutemme oli 25,7km/h.

Viikonlopun viesti omaan harjoitteluun oli melko selvä. Juoksu on selvästi tällä hetkellä vahvin lajini. Uinti on viime syksyyn verrattuna ihan kohtuullisella tasolla, joten jos taso pysyy samana koko kesän luulen että Kuopiossa ei tule ongelmia perusmatkalla. Ylivoimaisesti suurin ongelmani on pyöräily. Sekä lauantaina että sunnuntaina oli suuria ongelmia saada tehoja irti pyöräillessä. Heti kun iskee pieni vastatuuli tai ylämäki tuntuu siltä että voimat loppuvat kesken. Minulla oli myös pyörän säädöt melko pielessä, joten senkin kautta saan varmasti vähän helpotusta pyörittelyyn.

Nyt ei auta siis muuta kuin alkaa pyöräilemään enemmän ja enemmän. Otankin tavoitteeksi vähintään 3 pyörälenkkiä viikossa, joista yksi on siis pitkä lenkki ja yksi voisi olla vähän kovempitehoinen. Minulla on todella vaikeata ylläpitää edes hetkellisesti yli 30km/h keskinopeutta, koska tuntuu siltä että voimat loppuvat heti kesken. Minulle sanottiin kuitenkin että kestää hetki ennen kuin lajinomaista voimaa alkaa löytymään, koska pyöräily on kuitenkin niin eri laji kuin juoksu. Toivottavasti reisiin saadaan parissa kuukaudessa tehoja lisää, muuten voi Kuopiossa vauhti jäädä melko heikoksi. Pyöräilymotivaation nostamiseksi piti tietenkin Jupikselta hankkia aerotanko pyörään :)


sunnuntai 8. toukokuuta 2011

HCR vuodatus

Eilen tuli siis juostua ensimmäinen puolmaratoni minun urallani. En ole hirveän paljoa eri tapahtumia kiertänyt, joten paha sanoa miten järjestelyt noin yleisesti mitattuna toimivat, mutta omalla kohdallani en keksinyt hirveästi mitään puutteita. Kaikki sujui helposti ja nopeasti, ja huoltopisteitä oli omasta mielestäni aivan riittävästi. Hieno tapahtuma joka varmasti vielä jatkossakin saa lisää osallistujia.

Juoksuun valmistautuminen tuntui onnistuvan, vaikken ihan liikaa mitään erikoista tehnytkään. Viikolla olin levännyt paljon, muutama herkistely juoksu ja syönyt normaalisti. Aamulla söin normaali aamupalan lisäksi sämpylän, mutten mitään sen ihmeellisempää. Lounas vaihtui tukevaksi välipalaksi, jonka jälkeen en syönyt enään mitään kiinteää. Kotia lähdettiin yhden jälkeen bussilla kohti stadikkaa, ja matkalle otin mukaan vettä sekä tankkausjuomaa missä on melko paljon energiaa. Stadikalle kun tultiin niin pällisteltiin hetki, vaihdettiin kamat ja sitten alettiin siirtymään lähtöalueelle. Vikan kerran join reilu tuntia ennen lähtöä jottei heti ekalla pysäkillä tarvitse vessaan jäädä tuhlaamaan aikaa.

Lähtöalueella oli jo melkoinen karnevaalitunnelma kun sinne tulin. Lähtöryhmäni oli numero 2, eli oranssi ryhmä. Olin suht ajoissa, ja pääsin ensimmäisten juokkoon mikä oli loistava asia. Siinä sitten pällisteltiin noin 25 minuuttia, jonka jälkeen ensimmäinen ryhmä lähti liikenteeseen. Siten oli meidän ryhmän aika siirtyä lähtöviivalle, ja odottaa että kello lyö 15.10. Vielä viime hetken hehkutukset ja lopulta päästiin matkaan. Jos joku miettii kisareittiä ja ei ole varma siitä löytyy se täältä.

Suunnitelma oli pitää vauhti 4:50min/km-5:00min/km välissä. Aluksi tuntui siltä että olisi voinut juosta kovempaakin, ja töölönlahden ympärillä joutuikin oikein jarruttelemaan, ettei homma lähde ihan käsistä. Aika moni meni ohi, ja aloinkin ihmettelemään juoksenko itse liian hiljaa mutta päätin uskoa mittariani ja hieman himmailla. Sykkeet oli alusta alkaen todella kovat, mutta luulen että sielläkin on ollut pieni "kisalisä" koska homma ei kuitenkaan niin raskaalta tuntunut.

Eka 5km meni siis todella kevyesti. Itse kummastutti kun jotkut juoksijat alkoivat heti 3km kohdalla puuskuttamaan oikein kunnolla, mahtoivatkohan he päästä kunnialla maaliin... Kun oltiin juostu noin 6km törmäsin toiseen juoksijaan jonka kanssa alettiin vähän jutella. Hän oli menossa Tukholman maratoniin, joten tämä oli hänelle vähän kevyempi juoksu. Meillä oli sama tavoiteaika, joten alettiin sitten juosta kimpassa. Tämä oli hyvä juttu koska taisin jopa pikkasen lisätä vauhtia 10km kohdalla että pysyisin hänen kantapäissä kiinni. 10km taittui vähän reilussa 49 minuutissa.

10km jälkeen tuli kisan ihmeellisin kannustusjoukko. Ruskeasuon metsissä oli joku porukka jotka olivat varmasti aamusta asti tankanneet (muuta kuin Hartsportia...), ja kannustivat juoksijoita. Fiilis oli kohdillaan mutta mielenkiintoiseksi homman teki yksi rouva joki oli yläosattomissa kannustamassa. Kyllä kansajuoksijoita ja itseänikin hymyilytti muutaman kilometrin jälkeenkin vielä.

Kaikilla juomapisteillä otin Gatoradea, ja yritin juoda niin paljon kuin mahdollista. Varsinkin 13-14km kohdalla oleva juomapiste tuli tarpeeseen, alkoi tuntumaan siltä että virtaa tarttisi vähän lisää. Noin 15km kohdalla tuli sitten ensimmäisen kerran sellanen tunne, että katsotaan jaksaako tätä vauhtia loppuun asti. Kävi jo mielessä että otan yhden geelin juuri ennen 17km juomapistettä, mutta en sitten alkanut räveltämään sen kanssa vaan päätin että Gatorade saa riittää. Samalla juomapisteellä näin isänikin, joka oli tullut kannustamaan.

18km kohdalla alkoi sitten viimeinen kunnon mäki, ja sen yhteydessä taistelu kelloa vastaan. Tavoiteaika oli hollilla, mutta vaati sitä ettei vauhti hyydy. 19km kohdilla alkoi jalat todella painamaan, eikä vauhtia saanut enään mistään lisää. Alamäissä rullaten meni vähän kovempaa mutta tasaisella ei pystynyt enään kiristämään. Nordiksen yli kun päästiin ja stadikka näkyi alkoi viimeinen kiri. 20km merkin kohdalla olisin voinut taittaa stadikalle sisään, mutta edessä oli vielä kunniakierros, joka muuten tuntui todella pitkältä. Sekään ei auttanut että lopussa juostiin "kisa-alueen" ohi missä jotkut jo kylpivät paljuissa ja grillasivat makkaraa tai pyttipannua... Töölönlahden kulmalla kysäisin parilta juoksijalta jos mentäisiin vielä yksi kierros töölönlahden ympäri mutta kukaan ei innostunut, eli ei muuta kuin stadikkaa kohti :)

Sitten vain viimeinen mäki johon puristettiin vikat voimat ja kurvaten stadikalle sisään. Kello pystähtyi siis aikaan 1:43:02 ja fiilis oli hyvä. Vähän jugurttia naamaan sekä pussi perunalastuja, ja sitten odottelamaan muita juoksijoita. Odottelu meni tosi rattoisasti, hyvä sää ja positiivinen tunnelma stadikalla. Sykedatani juoksusta näytti seuraavalta.


Laitoin mittarin päälle kun eka ryhmä lähti, ja kun itse ylitin lähtöviivan niin laitoin kakkoskierroksen käyntiin. Toka kierros on siis minun juoksuni, ja sen tiedot olivat seuraavat:

Aika 1:43:04 (virallinen aika 1:43:02)
Matka 21,119km
Sykekeskiarvo 184 (mukavan kevyt juoksu)
Vauhtikeskiarvo 4:52min/km

Vauhti heittelee aika paljon koska ei kuitenkaan pääse juoksemaan niin tasaista juoksua. Välillä ei pääse ohi, välillä ohittaa ja välillä hiljentää juomapisteille. Nousua oli vähän enemmän kuin laskua, mikä oli todellinen tilanne, kun lähtö oli Vauhtitieltä ja maali stadikalla.

Kaikenkaikkiaan ehjä ja tasainen juoksu ilman mitään sen ihmeellisimpiä vaivoja, eli omasta mielestä hyvä suoritus. Kesän eka kisa ohi ja positiivisin fiiliksin seuraavaa haastetta kohti.

lauantai 7. toukokuuta 2011

Maalissa ollaan

Se oli siinä, kauden eka juoksutapahtuma. Meni suunnitelmien mukaan, ja viralliset tulokset näyttivät nettoajaksi 1:43:02. Olen erittäin tyytyväinen juoksuun, pääsin juoksemaan lähdöstä alkaen omaa vauhtia, eikä sen kummempia murheita matkalla tullut. Päivitellään myöhemmin tarkemmin fiiliksiä juoksusta, nyt ruokaa :)

Tyytyväisenä maalissa

torstai 5. toukokuuta 2011

Herkistelyä ja varvastossuja

Alkaa olemaan treenit treenattu ennen elämäni ekaa puolimaratonia. Eilen kävin juoksemassa lyhyen herkistelylenkin, jos sitä siksi voi sanoa. Juoksin yhteensä noin 5km, josta vajaa 2km meni kisavauhtia. Olo oli kyllä loistava, ja tuntui siltä että juoksu kulki erittäin kevyesti. Tämä viikko on ollut erittäin kevyt harjoituksellisesti, ja eilen lenkillä sen huomasi todella hyvin. Tänään päätin olla sitten vielä juoksematta, ja huomenna ajattelin vain käydä kalibroimassa mittarin juoksuradalla. Tämä viikko on siis todella ollut lepo viikko, mutta ihan hyvä välillä niitäkin pitää. Täytyy koputtaa puuta että on voinut harjoitella koko kevään melko hyvin ilman sen kummempia vilustumisia tai vastaavaa.

Mitään sen ihmeellisempää valmistautumista en ole tehnyt. Syön ja juon normaalisti, ja luulen että se riittää koska en harjoittele joten energiaa taitaa tulla vähän yli kulutuksen. Matkalla ajattelin myös selvitä tarjolla olevan energiajuoman avulla. Yhden geelin ajattelin ottaa mukaan ihan varmuuden vuoksi, jos totaalinen hyytyminen pääse yllättämään. Suunnitelma on lähteä vajaata 5min/km vauhtia liikenteeseen ja katsoa miten jaksetaan. Ainoa mikä hieman tuo epävarmuutta on miten sumppuun lähdössä joutuu. Haluaisin päästä mahdollisimman nopeasti juoksemaan omaa vauhtia, enkä kävellä ekaa kilometriä. Voi olla lopussa sitten vaikea kiriä jos heti alussa jää paljon jälkeen...

Kävin tänään isäni mukana kaupoissa kun hän tartti uusia vaelluskenkiä, ja törmäsin Five Fingerseihin joita olin jo katsellut Kunto messuilla keväällä. Nyt oli vihdoin Speed mallit tulleet kauppoihin, ja nyt päätin sitten ostaa parin. Saa nähdä miten ne toimivat juoksussa tai kävelyssä. Täytyy melko lyhyitä lenkkejä tehdä aluksi jotta jalat niihin tottuvat.

Kaikkea sitä ostaakin...


maanantai 2. toukokuuta 2011

Viikon treenit

Vappuviikko oli harjoitusten kannalta vika kova viikko ennen ensi viikonlopun HCR:ää. Harjoitukset meni hyvin, tosin torstain mäkitreenissä jalat olivat aivan hapoilla, joten se treeni ei ollut laadullisesti mikään huippu. Viime viikon harjoittelu näytti tältä:

Ma Lepo
Ti 14km VK lenkki
Ke 1,5km tekniikka uinti
To 5km MK lenkki, mäkijuoksua 6x45s
Pe Kevään vika HelTri kuntopiiri
La 18km PK lenkki, vikat 3km hieman kisavauhtia kovempaa
Su Lepo

Kokonaisaika 5:52

Määrällisesti viikko oli huomattavasti edellisiä kevyempi, mutta harjoitusten teho oli melko kova. Viikossa oli kolme kovatehoista harjoitusta, ja sen kyllä huomasti. Torstain mäkijuoksussa ei saanut mitään tehoja jaloista irti, joten suunniteltu 10x45s muuttui 6x45s harjoitukseksi. Onneksi lauantaina oli sitten jo vähän paremmin palautunut, joten pidempi lenkki meni ihan suunnitellusti.

Nyt on sitten kevyen viikon vuoro. Tänään kävin hissukseen pyörittelemässä, mutta muuten ajattelin vain juosta pari lyhyttä herkistely lenkkiä. Lauantaina olisi sitten tarkoitus katsoa meneekö HCR tavoiteaikaan, eli sinne 1:45-1:50 hujakoille. VK lenkit ovat tuntuneet ihan hyviltä, joten fiilikset on melko positiiviset. Toisaalta jos jokin menee pieleen niin tuleehan noita puolikkaita kesän mittaan enemmänkin, joten parantamaan kerkeää jos jää jotain hampaankoloon.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Viikko 16 treenit ja ruusunmarjoja

Pääsiäisloma mennyt mukavasti, kun keli suosii ulkona liikkumista loistavasti. Ehdin käväistä myös isovanhempien mökillä, missä sai myös nauttia mitä parhaimmasta kevätsäästä. Harjoitukset ovat taas sujuneet hyvin, ja ne vaivat mistä olen kärsinyt lähiaikoina, ovat kokonaan poissa. Nyt alkaa olemaan hyvä fiilis, joten toivotaan että vire pysyy muutaman viikon ajan. Viikon harjoitukset olivat:


Ma 2,6km kestävyysuinti
Ti 12km VK lenkki
Ke 1,5km tekniikkapainotteinen uinti
To 6km palauttava lenkki
Pe 5x1000m vetotreeni
La 61km PK pyörälenkki
Su 19km pitkä lenkki, vikat 4km HCR vauhtia

Kokonaisaika 9:41

Tänään kun juoksin pitkää lenkkiä, ilahduttivat jotkut teini-ikäiset minua taipaleellani. Pojat ajelivat mopolla ohi melko läheltä, ja vierellä tempaisivat ruusunmarjalla suoraan selkääni. Kyllä hetki meni kerätä itsensä ja miettiä pitäisikö itkeä vai nauraa. En vieläkään ole ihan sisäistäyt mitä mielihyvää saa, kun heittelee marjoilla tuntemattomia ihmisiä, mutta kai se kuuluu nykyajan nuorison "juttuhin". Ajattelin että jos tulevat vielä vastaan mopolla ajellen niin heitän takaisin mukana olleella juomapullollani, eivät perhana tulleet...

Lauantaina sain nauttia loistavasta kelistä Veikkola-Kylmälä-Lapinkylä akselilla. Toivottavasti hyvät kelit jatkuvat, jotta pyörälenkille on jatkossakin yhtä mukava lähteä!


perjantai 22. huhtikuuta 2011

Alaraaja-analyysi

Käytiin Annen kanssa tiistaina Suomen UrheiluFysion järjestämässä alaraaja-analyysissä. Sain kuulla testistä maratonkoulussa, ja muutamat muutkin ovat suositellet testiä varsinkin jouksun aloittamisvaiheessa, jotta mahdolliset ongelmat selviävät ennen kuin ne muuttuvat vammoiksi. Testi kesti tunnin ja alkoi sillä että fysioterapeutti tutki alaraajojen liikkuvuuden. Tämä tarkoitti että minua väänneltiin ja käänneltiin eri suuntiin, eli kokeiltiin löytyykö poikkeavaisuuksia. Muutamia pieniä juttuja löytyi, mutta onneksi ei mitään sen ihmeellisempää.

Kun liikkuvuus oli todettu hyväksi, jatkettiin hommaa juoksumatolla. Aluksi käveltiin ja juostiin ilman kenkiä, jonka jälkeen homma tehtiin uusiksi kenkien kanssa. Pitkä juttu lyhyenä, fysioterapeutti käski olla muuttaamatta mitään :) Ainoa pieni vika mitä juoksussa löytyi oli, että juoksen hieman "raiteilla". Tämä tarkoittaa että askelten väliä voisi vähän leventää, mutta sekin on aika pientä. Kommentti oli että jos pitäisi kuvailla miltä juoksun kuuluisi näyttää, oli minun juoksuni kuulemma aika lähellä optimaalista. Tämä pätee siis niin sanottuun "puhtaaseen" juoksutyyliin. Jos aletaan katsoa juoksukuntoa olisi varmasti fysioterapeuttikin toista mieltä asiasta :)

Hyvä siis että juoksusta ei löytynyt mitään vammojen aiheuttajia, ja voin jatkaa treeniä niin kuin ennenkin. Sain myös vahvistuksen että neutraalit kengät ovat ainoa oikea vaihtoehto minulle, ja kauppaa pitää vaihtaa, jos joku yrittää muuta minulle myydä. Minulle suositeltiin myös kisakengiksi Asicsen DS Trainereita, eli tätyy käydä koittamassa miltä ne tuntuvat jaloissa. Tänään käytiin juoksemassa vika treeni ennen kesää Esport Areenalla, 5x1000m vedot. Ensi viikolla vielä muutama kova treeni, muutama pitkä lenkki, ja sitten HCR kutsuu.

Hyvää pääsiäistä kaikille!

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Eka pyörälenkki ja viikon treenit

Onneksi viikko loppui paremmin kuin se alkoi. Vilustuminen taisi mennä ohi säikähdyksellä, selkäkipu on hävinnyt lihaskunnolla ja venyttelemällä, ja polvikaan ei niin paljoa vaivaa kun käyttää lämpötukea juostessa. Muutenkin tämän viikonlopun keli on ollut aivan loistava, tuli heitettyä kevään ensimmäinen pyörälenkki tänään. Viikon harjoitukset olivat:

Ma 16km PK lenkki, josta 7km tuli käveltyä kipeän polven takia
Ti Lepo
Ke 1h spinningiä, 15min juoksua ja hieman kuntopiiriä salilla
To VK jouksu, 3x2000m
Pe HelTri kuntopiiri
La 16km PK lenkki
Su 57km PK lenkki pyörällä

Kokonaisaika 10:34

Sunnuntain pyörälenkki oli todella mukava. Satuin ihan tuurilla törmäämään tuttuihin matkan varrella. Pia ja Petri olivat myös nauttimassa hienosta pyöräilykelistä, ja lenkkikin oli melko samanlainen. Poljettiin muutama kilometri peräkkäin, kunnes käännyin Veikkolasta Lapinkylään, ja tulin Kauklahden kautta kotiin. Vielä jalkakäytävillä aikamoinen määrä hiekkaa, mutta muuten loistava keli pyöräillä. Pyörittely tuntuikin todella mukavalta, kun koko talven on saanut polkea pyöriä saleilla mitkä eivät mihinkään liiku :)

Tein tänään myös lopullisen suunnitelman HCR:ää varten. Juoksut ovat melko kovatempoisia, sekä muutama pitkä lenkki laitettu myös ohjelmaan. Toivottavasti polvi pysyy kunnossa, ja jopa paranee pikkasen. Onnea kaikille Länsiväyläjuoksu suorittaneille. Katselin tuloksista että kovaa on menty, ja monilla tutuilla hienoja aikoja. Sama vauhti muutaman viikon päästä HCR:ssä!

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Ei näin...

Nyt ei alkanut huhtikuun tehokausi hyvin... Viime viikon vähemmän treenimäärän takia piti tämän viikon olla taas normaali, tai jopa vähän kovempi. Homma ei mennyt ihan putkeen kun eilen 9km kohdalla ei pystynyt enään juoksemaan, kun polvi oli niin kipeä. Sattumoisin olin juuri silloin melkein Lauttasaaressa, joten kävelyä kotiin kertyi suunnilleen sama matka. Päällä oli vain juoksuvarusteet, joten ehkä vähän kylmä siinä kotiin kävellessä tuli.

Tänään sitten kun heräsin oli kurkku kipeä, todennäköisesti seurausta eilisestä erittäin kevyestä ulkoilusta. Harmittaa, koska tänään oli tarkoitus mennä tekemään vähän lihaskuntoa salille, jotta polvi saataisiin taas juoksukuntoon. Koko viikonlopun minulla oli myös ongelmia selän kanssa, joka oli minulle täysi mysteeri miten sen olen onnistunut telomaan. Selkä on edelleen vähän kipeä, mutta luulen että se alkaa olemaan paremmassa kunnossa. Selkään on auttanut kunnon venyttelyt ja kevyt lihaskuntoharjoittelu.

Jotenkin tyypillistä että nyt kun juuri kesä ja tapahtumat lähestyvät alkavat ongelmatkin. Koko talven on saanut harjoitella terveenä, mutta nyt alkaa sitten kaikki vaivat kerralla. Nyt sopii vain toivoa että:

1) En vilustu, vaan tämä kurkkukipu menee ohi muutamalla litralla lämmintä
2) Polvessa ei ole mitään sen ihmeellisempää, ja kipu menee ohi kun vähän aktivoidaan jalan lihaksia
3) Selän kipu häviää lopullisesti, ja pysyy myös poissa

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Viikko 14 treenit

Viikko vierähti taas, ja tällä kertaa ei määrällisesti harjoittelua tullut niin paljoa. Piti vähän rauhoitella ennen testijuoksua torstaina, ja sen jälkeen oli kyllä jalat aika loppu, joten viikonloppuna ei paljoa jaksanut harrastella. Ensi viikolla taas tarkoitus siirtyä normaaleihin rutiineihin, ja vielä lisätä juoksua ohjelmaan. Viime viikko näytti tältä:

Ma 8km palauttava lenkki
Ti 1,4km aamu uintia, tekniikkaharjoituksia
Ke Lepo
To 10km testijuoksu
Pe 8km kävely
La 45min spinningiä, 15min crosstraineria sekä kuntopiiriä salilla
Su 6km kävely

Kokonaisaika 6:05

Aika paljon ollut selkä kiepänä lähiaikoina, ei mitään tietoa mistä johtuu. Torstain juoksun jälkeen on myös polvi olllut enemmän tai vähemmän kipeä. Toistaiseksi pystyy kuitenkin juoksemaan normaalisti, joten toivotaan että vaivat eivät ainakaan pahene. Tänään on niin hieno sää että alkoi todella tekemään mieli fillaroimaan. Ajattelin että viimeistään ensi viikonloppuna olisi hyvä korkata ulkopyöräilykausi, joten toivotaan että silloin on myös suht mukava keli.

torstai 7. huhtikuuta 2011

Kympin testijuoksu Vol. 2

Tänään oli maratonkoulun kanssa toinen testijuoksu. Viime testi meni mittausvirheen takia vähän arvioinnin puolelle, mutta jossain 48:20-48:55 oli silloin aika. Nyt lähdin tavoittelemaan noin 45:00 aikaa, ja kello pysähtyikin 45:06 aikaan, joten melko lähelle päästiin... Alla löytyy hieman tilastoa juoksusta.


Vauhti oli joka kierroksella (390m) melko tasainen, eli noin 1:45 per kierros. Sykkeet tietenkin alusta asti korkeat, onhan kymppi tarkoituskin juosta koko matka kovaa. Mielenkiintoista on, että näköjään olen juossut koko matkan pieneen ylämäkeen :) Ei nämä mittarit kuitenkaan niin luotettavia ole...

Juoksu tuntui pahemmalta kuin viimeksi, mutta olihan vauhtiakin enemmän. Keskivauhti on aika tarkka 4:30min/km, ja tasotestin perusteella anaerobinen kynnykseni on siis 4:40min/km. Nyt luulen että sain itsestäni aika hyvin irti sen mihin pystyn, vauhti oli sen verran tasainen koko matkan. Ehkä pienellä valmistautumisella saisi vielä minuutin pois, mutta ei paljoa enempää. Kaikenkaikkiaan olen tyytyväinen juoksuun, tulihan parannusta reilu kolme minuuttia. Jonkin verran parannuksesta voi laittaa sen piikkiin että nyt uskalsin lähteä heti kovempaa liikenteeseen. Juttelin maratonkoulun vetäjän kanssa, joka myös oli sitä mieltä, että HCR olisi hyvin mahdollista juosta 1h 45min - 1h 50min aikaan. HCR lähtöryhmätkin ovat selvillä, ja lähden siis ryhmästä 2. Ei muuta kuin tavoitteeksi 1h 50min alitus :)

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Uintitekniikan ihmettelyä

Uintikurssin aikana teimme muutamaan otteeseen vähän uinnin videointia, joka todellakin avasi silmiäni uinnin suhteen. Kuvasimme uintia sekä pinnalta, että pinnan alta. Molemmissa tuli todella hyvää palautetta, sekä hyviä kehitysalueita. Ajattelin laittaa tänne vähän videota uinnista ja ajatuksia siitä mitä tulisi parantaa ja siitä mikä alue on edes jotenkin hallussa. Aluksi kuvaa hieman pinnan päältä.




Pinnan päältä näkee selvästi kaksi selkeää ongelmaa (siis niitä on paljon enemmän mutta jostain korjaaminen on aloitettava...). Ensiksi on se tuttu ja ikävä käsiveto, missä kyynärpää tipahtaa. Olen pysäyttänyt videon muutamaan kohtaan missä näkee, että veto veden alla ei todellakaan mene niin kuin pitäisi. Aika paljon jää tehoja käyttämättä, joten tässä on yksi iso kehittämisen kohde, jotta vauhtia saadaan lisää. Toinen ongelma näkyy hyvin edestäpäin kuvatussa pätkässä. Vartalonkierto menee ehkä vähän yli, ja sen lisäksi vielä käsi käy aika pahan näköisessä asennossa. Tässäkin pysäytin videon muutamaan kohtaan missä ongelma näkyy selvästi. Olen yrittänyt muutenkin vähän vähentää vartalonkiertoa ja yrittänyt keskittyä että olkapäät kiertäisi mutta keskivartalo ei niin paljoa. Monesti olen vedessä melkein kokonaan kyljelläni joka on ehkä hieman liioittelua. Seuraavaksi hieman kuvaa pinnan alta.



Pinnan alta näkee hyvin myös muutaman ison ongelman. Ensimmäiseksi erottuu taas käsiveto. Pinnan altakin näkee selvästi että käsiveto tapahtuu matalalla kyynärpäällä, eli lisää harjoittelua vain. Onneksi olen ymmärtänyt että kyse on aika yleisestä ongelmasta aloittelijoiden kesken, joten toivoa pitäisi minullakin vielä olla. Toinen ongelma on että uin hieman tahdistaen. Tämä on varmasti kotoisin lukuisista tekniikka harjoituksistani mutta siitä tulisi pyrkiä eroon. Käsiveto lähtee vasta kun toinen käsi on palautumassa ja monesti ehtiikin toisen vierelle. Tätä voisi kompensoida vahvoilla potkuilla, jotka minulta puuttuvat, eli helpompi opetella uimaan tasaisella pyörityksellä. Allaolevista kuvista nämä selviävät paremmin. Jotain hyvää jos haluaa löytää niin vartalonasento on melko hyvä. Kädet tulevat myös veteen melko hyvään paikkaan joten ei tässä ihan hukassa olla.



Tästä on siis vain jatkettava, ja onneksi tuli kuvattua uintia jotta nämäkin jutut selvisivät minulle. Aion varmasti jatkossakin kuvata uintia sekä pinnalta että pinnan alta. Uidessa on melko haastava hahmottaa miten kaikki raajat liikkuu, joten videointi on loistava tapa saada hyvää palautetta uintitekniikasta.